1.3.2017

SUOMIKUVIA JA HIPPUSIA HISTORIASTA

Vahvuutemme

Eri sukupolvet katsovat asioita eri näkökulmista

Me suomalaiset haluamme kokea yhteenkuuluvuutta ja ylpeyttä omista saavutuksistamme, ja onhan siihen ollut monta kertaa aihettakin lyhyen historiamme aikana. Haluamme tuntea olevamme aivan erityinen kansa tällä Telluksella. Maamme juhlavuoteen liittyen monilla kirjoittajilla ja eri alojen taiteilijoilla on ollut ja tulee olemaan tarve kertoa Suomen synty- nykyisestä ja tulevasta historiasta, omista lähtökohdistaan ja oman tietämyksensä pohjalta. ”Kotimaa tää pohjoinen” -teemaan liittyen maalasin minäkin oman suomikuvani, ja tallensin siihen ”Vahvuutemme”.

Nuoremman polven toimittaja Heikki Kärki pitää sata-vuotiasta Suomea menneeseen jämähtäneenä tosikkona. Hän arvelee, että Itsenäisyyspäivän pönötys kestää tänä vuonna 365 vuorokautta. Miksi historiasta poimitaan vain ne hetket, joilla voidaan kiillottaa kuvaa sisukkaasta, rehellisestä ja kokoonsa nähden merkittävämmästä kansakunnasta? Onnettomat kohtalot ovat yhtä todellista historiaa kuin sankaritarinatkin. Suomi on hyvä maa elää, mutta huumori puuttuu kokonaan itsenäisyydestä puhuttaessa. Se on sääli, sillä jos historiaa tarkastelee pilke silmäkulmassa Suomi vaikuttaa inhimilliseltä vanhukselta, jonka elämään on kuulunut myös kommelluksia ja hortoilua. Välillä on hännystelty Saksaa, välillä Neuvostoliittoa ja välillä Yhdysvaltoja.

Ylävitoset Suomelle

Presidentti Sauli Niinistö pohti uudenvuoden puheessaan hyvän ja pahan elementtejä. Hän kehotti kaikkia kansalaisia tuntemaan vastuunsa ja auttamaan vähempiosaisia. Kansallisuusaatteen ja Talvisodan ihmeen tulisi tukea oikeudenmukaisuuden tunnetta ja johtaa hyvän tekemiseen. Niinistön mielestä kuljemme varjojen maassa, niinpä pahaan varautuminen on tärkeää. Pahalle on pantava rajoja. Koska EU on heikompi kuin koskaan, sen yli puhutaan idän ja lännen välillä. Tiedon hankkiminen ja vaihto ovat tärkeimpiä asioita murenemista enteilevässä EU:ssa.  

Ei Suomea ole aina ollut ja tutkimus on vielä kesken

Sata-vuotiaan menneisyydessä on monia tapahtumia, jotka kaipaavat uudelleen arviointia. Professori Henrik Meinanderin mukaan Suomi muodostui vasta 1800-luvun lopulla, siihen asti se oli ollut vain pienen, älymystön ja virkamiesten muodostaman ryhmän ajatus. Suomen ja Saksan sotien aikaisessa historiassa olisi myös uudelleen tutkittavaa. Olisi otettava huomioon kansainväliset tekijät sekä talous.

Dosentti Teemu Keskisarja aloittaisi Suomen historian ajasta ennen itsenäisyyttä. Ruotsin vallan kriittinen tarkastelu on ollut vuosikymmeniä epäsuosiossa. Tutkija täräyttää suorasukaiseen tapaansa: ”Ruotsi kohteli Suomea v-maisemmin kuin mikään Euroopan siirtomaavalta (alusmaitaan). Onko täysin unohtunut, ettei suomalainen ennen 1800-luvun loppua voinut käyttää suomen kieltä oikeudessa edes arkisissa perintö- ja lapsenruokkoasioissa. Ruotsi saisi olla kiitollinen Suomelle, jonka takana se on ollut suojassa (Venäjältä) tuhat vuotta.”

Professori Martti Häikiö pitää sisällissotaa (vapaussotaa) Suomen historian hirveimpänä tragediana, jonka taustasyistä ja uhrien kokemuksista on kirjoitettu paljon, mutta kapinan syyt ja siihen ajautuminen puuttuvat lähes kokonaan uudemmasta tutkimuksesta. Häikiön mielestä pitäisi selvittää, miksi Suomen Sosiaalidemokraattinen Puolue päätyi vallankumoukseen (1917 – 18) saatuaan jo kertaalleen enemmistön eduskuntaan sekä keskeiset vaatimuksensa läpi lainsäädännöksi asti. Siitä huolimatta punakaarti miehitti Helsingin. Senaatin puheenjohtaja, pääministeri P.E.Svinhufvud joutui piilottelemaan kaupungissa henkensä kaupalla, kunnes pääsi pakenemaan.

Kyyhkystenmetsä

Nykyaika ja urbaani elämänmuoto

Suomessa sotien jälkeistä ilmapiiriä leimasi pelko maailman jakaantumisesta kahtia. Ilmapiiriä leimasivat sisäpolitiikan epävakaisuus, lakkoliikkeet ja kommunisminvastaisuus sekä suuret luokka ja varallisuus erot. Professori Laura Kolbe kysyy: ”Olemmeko nyt palaamassa kahteen Suomeen, kahteen kuplaan, vai nostetaanko esiin sillanrakentaminen ja politiikan konsensus, yhteistyö ja yksilöllisyys?”

Laura Kolbe syntyi 1950-luvun puolivälissä, jolloin vietettiin nykyaikaisen muotoilun, urheiluosaamisen, kotikulttuurin ja naiskauneuden juhlaa, Vanha sivistysihanne ja nouseva modernismi elivät rinnakkain. Elintason noustessa yhteiskunta oli liikkeessä parempaan. Suomi liittyi 1955 Yhdistyneiden kansakuntien ja Pohjoismaiden neuvoston jäseneksi. Peruskoulutusta ryhdyttiin uudistamaan ja hyvinvoinnista puhumaan.

Kolben mukaan, sotien jälkeinen isänmaallisuus kietoutui valtiouskollisuuden ja sosiaalisen vastuuntunnon ohjelmaksi. Varsinainen murros tapahtui 1960- ja 1970-luvuilla, kun alettiin toteuttaa uudenlaista sosiaalista ja talouspoliittista ajattelua. Valtion tuli turvata kansalaisten perusoikeudet. Oikeusvaltion rinnalle kasvoi sosiaalivaltio. Aikakauden idea jatkuu 2000-luvulla, on lisättävä hyvinvointia ja turvallisuutta sekä kohotettava huonompiosaisten väestöryhmien asemaa.

Vanhat klassikot palaavat käsiimme. Runebergin Vänrikki Stoolin tarinat ovat moraalisten kertomusten kokoelma. Sen ytimessä on suomalainen sankaruus. Siihen kuuluu peräänantamattomuutta, sosiaalista toveruutta, lainkuuliaisuutta ja mielen tyyneyttä. Topeliuksen Maamme kirja antaa isänmaalle kasvot ja identiteetin. Sankaruustarinasta nousi pysyviä myyttisiä ominaisuuksia, kuten sisu. Kuokka on vaihtunut tietokoneeksi, mutta ruumiillinen jaksaminen on edelleen hyve.

Suomessa eletään nykyään urbaanisti. Metsällä on kuitenkin myyttinen voima ja se dominoi maisemaa. Metsään liittyy impivaaralaisuus, joka nousee Aleksis Kiven Seitsemästä veljeksestä. Impivaaralaisuus on mielenmaisema, johon kuuluu suomalaisten oletettu henkinen eristäytyminen. Joskus tuntuu, että impivaaralaisuus on ottanut ylivallan mielissämme.

Eurooppa on enemmän kuin kansallisten kulttuurien summa

Puhutaan, että Euroopan aika käy vähiin, väestö ikääntyy ja talouskasvu on lähes olematonta. Eurooppa on kolmen vuosituhannen ajan aina syntynyt uudelleen. Näissä vuorovaikutuksen virroissa suomalaisuus on elänyt, voimistunut ja pärjännyt. Valtiollinen itsenäisyys on todiste siitä. Suomikin kukoistaa, kun Eurooppa voi hyvin. Moniarvoisuuden sietäminen on myös eurooppalaisuutta. Vahvimmillaan Suomi on, kun valtio vetää, sivistykseen panostetaan, metsä muuttuu kullaksi ja maanpuolustushenki on virkeää.

Kaksin

On puhuttu pelosta

Valikoiva naismuistini alkaa perunakellarista, jossa laarien päälle oli heitetty filttejä pehmikkeeksi. Oviaukosta tiirailimme taivaalla lentäviä pieniä lentokoneita, jotka näyttivät leluilta. Kotkaa pommitettiin silloin rajusti. Myöhemmin olin vähän aikaa Ruotsinpyhtäällä sotaa paossa eräässä maalaistalossa. Tilalla oli suuri sonni. Sen kiiltävän nenärenkaan heilahtelu aidan takana kiinnosti kovasti kaupunkilaistyttöä.

Mummollani oli pieni tasaperäinen jolla, millä hän ylitti lyhyen merimatkan Kotkan Hovinsaaren rannasta Hietasen saareen. Siellä asuivat mummon vanhemmat ja paljon muuta sukua. Olimme lähteneet mummon kanssa soutamaan Hietasta kohti. Äkkiä mummo huopasi jollansa proomun perän alle piiloon. Taivaalta tippui alas ”tesantteja” (kuten mummo asian ilmaisi) laskuvarjoilla. Odottelimme jonkin aikaa ja matka jatkui. En osannut pelätä, vaikka mummon ilme olikin vakava.

Isäni syntymästä on sata vuotta. Hän on kauan sitten piirtänyt kuvan minun lapsuuteni Hietasesta. Siellä oli saha ja lautatarha, koulu, jossa pidettiin häät ja hautajaiset, osuuskauppa ja rannassa iso sauna. Pitkät huussirakennukset halkovat aluetta pytinkien välissä. Lankkulopottiksi kutsutun asuinalueen kautta pääsi polkua pitkin sikalaan. Jokaisella ruokakunnalla oli oma lättinsä ja kasvimaa sen kupeessa. Saaren Kotkan puoleisessa kärjessä olivat uimakopit ja uimaranta. Sieltä pääsi siltaa myöten Pikkuhietaseen. Pytingeissä asuttiin hellahuoneissa, sahalta saatiin lankunpätkiä lämmitykseen, ja tehtaan pilli soitti porukat töihin. Isonpytingin siskonpetillä oli turvallista nukkua.
Moottorivene kuljetti Hietasen asukkaat Kotkan satamasta saarelle, mutta rospuuttoaikana käytettiin isompaa laivaa, joka lähti Miljoonamöljän läheisyydestä. Kun meri jäätyi, potkuri oli kätevin ja nopein kulkuväline jäätiellä.

Isäni piirtämä kuva Hietasesta

Hietasen saarelle perusti sahan viipurilainen yritys Paul Wahl & Co. vuonna 1874, saha siirtyi W.Gutzeitin omistukseen vuonna 1909. Sahan yhteyteen nousi työläisten asuinalue. Pengertie rakennettiin 1970-luvulla, kun Hietasesta tehtiin RoRo-satama. Samassa yhteydessä asuinalue purettiin.

Pelko on turha tunne

Vuosikymmeniä myöhemmin pienet pojanpoikani tulivat ensimmäistä kertaa meille yökylään ilman vanhempiaan. Kuulin, kun pienempi kuiskasi viereiseen sänkyyn veljelleen: ”Eihän meitä pelota, kun meitä on kaksi”.

Olemme seikkailleet hänen kanssaan yli puoli vuosisataa maalla, merellä ja ilmassa, todella vakavissakin olosuhteissa, mutta yhteisen vaelluksemme varrella hän on saanut minut ymmärtämään, että pelosta ei ole mitään apua. Pelko vie toimintakyvyn ja sumentaa aivot, pahan paikan tullessa pitää pystyä ajattelemaan ja pohtimaan ratkaisua.

Comments are closed.