14.11.2019

AJATUSVIRTAA

Aikansa sitäkin ja sitten taas ei

Luin, että pitää saada hyvää happea, jotta löytää itsensä eksistentiaalisesti, tai siis aidon vapaasti tietoisuuden uudella tasolla. Tuuli kuljetti järveltä saasteista vapaata happea, ja uuvuttavan risusavotan jälkeen päätin löytää itseni.

MoniNainen

Olen jo pitkään kaivannut uusia merkityksellisiä kokemuksia entisten reissaamisten ja lentokentillä notkumisten tilalle. Oletukset kolmen kesän vuodesta ovat siirtyneet lähihistoriaan, sillä kypsyin ajatukseen, että hautani ei ole Espanjassa, eikä muuallakaan kotinurkkien ulkopuolella. Siispä uudet aktiviteetit tapahtukoot kotimaassa, jos ovat ylipäätään tapahtuakseen.

Elän vielä suurten muutosten ristiaallokossa, jossa sekasortoiset ja toivorikkaat tuntemukset risteilevät. Runsaat kaksikymmentä vuotta ovat matkalaukut seilanneet kodissamme, osittain täytettyinä vakiovarusteilla, odottamassa matkalle lähtöä. Talvisin laukkuja vain pakastettiin ja kesäisin auringossa tuuletettiin, jotta mikään pöpö ei pääse kotiutumaan niihin.

Käperryn siis kotiaskareisiin: hakkuujätteiden raivaamiseen, kuntoiluun ja lukemiseen, ja tietysti myös akvarellien maalaamiseen sekä runokirjan muokkaamiseen. Hän syventyy ennen kaikkea lukemiseen ja maailmankuvansa laajentamiseen. Tosin melkein päivittäin ihmettelen hänen vuosilukumuistiaan sekä laajaa tietämystään nykyisistä ja historiallisista asioista. Sellaista se lukeneisuus saa aikaan.

Minä en ole malttanut olla osallistumatta yhdistyspuuhiin, kulttuuritapahtumiin ja ystävien tapaamisiin, joihin hänellä ei enää ole kummoistakaan kytöä. Oopperaan, balettiin ja teatteriin saan kyllä hänet innostumaan, kun hankin pääsylippuja pitkällä tähtäimellä. Sivusuuntainen liukuma sosiaalisessa mediassa ei minua ole koskaan kiinnostanut. Aika ei yksinkertaisesti riitä turhanpäiväisyyksiin. Tästä syystä asiaviestien saaminen on joskus ollut hankalaa, sillä monet ihmiset eivät tajua, että on olemassa muutakin elämää kuin somessa sekoilu. Henkistä rihkamaa seuraan kuitenkin televisiosta, vaikka ohjelmat joutuvat usein melkoisen arvostelun ja vähättelyn kohteiksi. Vertaan usein niitä Espanjan televisiokanavien asiaohjelmiin. Yritän ymmärtää varsinkin kotimaisten ohjelmien tekijöitä. Se johtunee entisestä elämästäni yleisradiolaisena.

Akvarellin ja lukemisen lumo

Luomisen uuden tason löysin maalauksiini kesän aikana osallistuessani lukuisiin näyttelyihin kotimaassa ja ulkomailla. Kansainvälisten juryjen päätökset ovat tiukkoja, ja jokainen jury haluaa koota mieleisensä näyttelykokonaisuuden. Akvarelli on tärkeä visuaalinen osa elämääni. Veden ja pigmentin liitto paperilla on elävä prosessi, jonka kurissa pitäminen vaatii kokemusta ja oivalluksia. Sattumalla on myös oma osansa luomisentyössä ja tuloksen voi sitten joko hyväksyä tai hylätä.

Lukemisesta saan syttyjä uusiin oivalluksiin, joten ajatusten taso kipuaa aika ajoin suomalaisen inhorealismin yläpuolelle. Totuuden jälkeinen aika on tosiasia kuten Poutasään loppuminenkin. Nämä isot, elämäämme ja ajatuksiamme ohjailevat muutokset ovat tapahtuneet meidän aikanamme siis vasta äskettäin. Totuudenjälkeisyys (post-truth) ilmaantui sanana laajaan julkisuuteen vuonna 2016. Tiettävästi termi esiintyi ensimmäisen kerran Nation-lehdessä vuonna 1992 näytelmäkirjailija Steve Tesichin artikkelissa. Totuudenjälkeinen aika on kuitenkin kyseenalainen termi, sillä tuskin totuutta on ollut olemassakaan, pohti internetin keinoelämää vierastava, kielikiihkoilija Teemu Keskisarja televisio-ohjelmassa. Ei kai totuuden jälkeisyyttäkään silloin voi mitata.

Tiedon luonne 

Oxford Dictionariesin määritelmän mukaan totuudenjälkeisyys liittyy olosuhteisiin, joissa tieto vaikuttaa julkisen mielipiteen muodostamiseen vähemmän kuin tunteet ja henkilökohtaiset uskomukset. Teoksen Totuuden jälkeen toimittajat tähdentävät, että ihmisten tunteet ja henkilökohtaiset uskomukset vääristävät aina tapaa, jolla he informaatiota käsittelevät. Totuudenjälkeisyys on kokoelma kysymyksiä länsimaisten liberaalien demokratioiden nykytilasta.
Valitettavasti nämä ilmiöt esiintyvät Suomessakin, eikä epämiellyttäviä asioita voi ”lakaista maton alle”.

”Totuuskin on matkustavainen”

Tosiasioita kiertävät ja peittelevät poliitikot ja muut valtaapitävät ovat ”jokapäiväistä leipäämme”. Neuvostoliiton dramaattisen hajoamisen tilalle syntyi parissa kymmenessä vuodessa autokraattinen Venäjä, jossa kansalaisyhteiskunta on tukahdutettu. Kirjassaan Poutasään jälkeen Mika Aaltola arvioi, että Venäjän tulevaisuudennäkymät ovat heikot. Mitä tämä mahtaa tarkoittaa?

Geopoliittinen ymmärrys oli monilta tietoviisailta hukassa Suomessakin poutasään aikana. Muka demokratia lyötäisi tiensä Venäjän laajoille aroille ja takapajuisen kansanosan elämään. Nyt sitä ei usko enää kukaan. Vallankumoukset vapisuttavat valtioita, mutta kansa pysyy samana.

Ihmeellinen itsenäisyytemme  

Suomi julistautui itsenäiseksi 6. joulukuuta 1917. Lenin ja neuvostohallitus tunnustivat Suomen itsenäisyyden vuoden viimeisenä päivänä ja viimeisellä tunnilla. Se oli edellytys muiden ulkovaltioiden tunnustamiselle. Itsenäisyys ei kuitenkaan ollut yksinkertainen asia vaan julistuksesta oli vielä pitkä matka täydelliseen itsenäisyyteen. Keväällä 1918 käydyn sisällissodan jälkeen käytiin vielä poliittinen kamppailu maan tulevasta valtiomuodosta.

Kuningasseikkailumme

Kuningaskuntaa kannattavat monarkistit pyrkivät saamaan Suomeen saksalaisen kuninkaan, Hessenin prinssi Friedrich Karlin. Monarkiahanke sidottiin Suomen ja keisarillisen Saksan väliseen yhteistyöhön, joten se kariutui, kun Saksa hävisi ensimmäisen maailmansodan. Friedrich Karl ehdittiin valita eduskunnassa Suomen kuninkaaksi 9. lokakuuta 1918, mutta hän ilmoitti joulukuussa luopuvansa kruunusta.

Demokraattinen tasavaltamme

Suomen itsenäisyyden tarkasta ajankohdasta voidaan olla montaa mieltä, kirjoittaa professori Martti Häikiö uudessa kirjassaan Pitkä tie itsenäisyyteen. Hän asettaa prosessin vuosiin 1917-1919. Itsenäisyysjulistuksen aikaan Suomen hallituksella ei ollut armeijaa eikä poliisia valvomassa sisäistä turvallisuutta. Sen sijaan venäläisiä sotilaita oli ja ne tekivät mitä lystäsivät. Valkoisen armeijan voitto toukokuussa 1918 oli askel kohti itsenäisyyttä. Seuraavan vuoden kesällä hyväksyttiin uusi hallitusmuoto ja valittiin presidentiksi Kaarlo Juho Ståhlberg. Tarton rauhassa syksyllä 1920 varsinaisesti järjestettiin Venäjän ja siitä irtautuneen Suomen suhteet.

Historiaton linja

Martti Häikiö kuului ministeriön asettamaan työryhmään, jonka tehtävänä oli ideoida itsenäisyyden satavuotisjuhlintaa. Hän esitti, että satavuotismuistoa juhlittaisiin kokonaisuutena kohteena vuodet 1917,1918 ja 1919. Hallitus päätti toisin ja rajasi kohteeksi vain vuoden 1917. Nimeksi tuli Suomi 100. Häikiön mielestä tämä linjaus sivuuttaa itsenäistymisprosessin monimutkaisuuden. Suomi ei suinkaan syntynyt 1917 vaan kasvoi kansakunnaksi vuosisatojen kuluessa ja tunnustettiin täysivaltaiseksi valtioksi lopullisesti vuonna 1919.

Comments are closed.