Silmää hivelevää kauneutta
Venuksen kengät, tässä ne ovat nuo aarteet. Orkidea on kukkien kuningatar, eittämättä, ja Venuksen kenkä kenkien jumalatar. Se kukkii parhaimmillaan pari kertaa vuodessa ja kukinto kestää noin kuukauden. Kaksi suomalaista yhdistystä, Janhuan Orkidearanta Oy ja Sulkavan Lumikukka Ay, piti orkideanäyttelyn Kuopiossa. Ehätin
paikalle. Sain tietää, että yhdistysten toiminnassa on tapahtunut muutos. Tuulikki ja Pekka Rannan suuri orkideakokoelma on siirtynyt Suomesta Portugaliin. Se on nyt Coimbran yliopiston suojissa osana UNESCON maailmanperintökohdetta. Syynä kokoelman siirtämiseen olivat sekä Suomessa kohonnut energian hinta että kokoelman turvaaminen vuosikymmeniksi eteenpäin. Coimbran yliopisto huolehtii kustannuksista ja suomalaiset orkideankasvattajat kokoelman hoidosta sekä henkilökunnan kouluttamisesta. Orkideoiden siirtoon tarvittiin toista kymmentä rekkaa, joten muuttoprojekti kaikkinensa oli melkoinen. Siellä ne kukoistavat nyt Iberian niemimaalla. Ennen vuosituhannen vaihtumista vierailin New Yorkissa Financial Centerin orkideanäyttelyssä, joka oli suorastaan huikea. Valokuvasin palkittuja orkideoita maailman huippuasiantuntijoiden ja valokuvaajien joukossa, joten voin vieläkin ihailla noita upeita kukkia.
Ikäerot
Nykyiset ja ikiaikaiset elementit kohtaavat toisensa Kuopiossa Valkeisen lammen rannalla, josta johtaa graniittiset Ruusuportaat lammen rantarinnettä ylös. Portaisiin käytetty harmaagraniitti on yli 1.800 miljoonaa vuotta vanhaa ja punainen yli 1.500 miljoonaa vuotta vanhaa. Tämänsyksyiset ruusut ovat parhaimmassa loistossaan, ja niiden joukosta löysin tämän oranssinkeltaisen Hansestadt Rostock tertturuusun. Muistan, kun minun lapsuuteni puutarhassa kauan sitten kasvoi näitä samoja ruusuja. Ne olivat niin suuria, että ohikulkijat pysähtyivät kyselemään niiden salaisuutta. Isäni ei sitä kertonut, mutta minä tiedän, että hän laimensi perheen pienimpien aamupissaa ja kasteli sillä ruusuja.
Graniitin ja ruusujen aikaeron suuruutta on vaikea edes hahmottaa, mutta silti ne täydentävät hienosti toisiaan, vaikka syntymisten väliin mahtuu viimeisin suuri jääkausikin. Ruusuportaiden keskivaiheilla kohoaa Antti Immosen veistos Mökit ja Mäet vuodelta 2004. Se on herkullinen lisä portaiden ulkonäössä.
Kreikkalaisten digitysloma
Ateenasta kuuluu taas kummia. Säästövyötä kiristettiin niin epäinhimillisellä tavalla, että valtion virkamiehet menettivät kuuden päivän vuotuisen palkallisen tietokoneenkäyttölomansa. Ministeri Kyriakos Mitsotakisin mukaan tämä oli pieni ”symbolinen askel” hallinnon modernisoimisessa. No, pienihän se oli siihen verrattuna, että aikaisemmin virkamiehet saivat palkanlisän, jos vaivautuivat yleensä tulemaan työpaikalle tai, että naimattomille tyttärille maksettiin isän eläkettä. Tuo digilisän saaminen tuntui minusta ensin täysin käsittämättömältä asialta, mutta kun tarkemmin muistelen omaa työhistoriaani, taisin olla 1990-luvun lopussa toinen niistä kahdesta YLE –yhtiön palkollisesta, joka sai digilisän. Useamman tuhannen henkilön yhtiössä digitaaliset toiminnot ulkoistettiin aluksi kokonaan. Itse en palkkioasiaan vaikuttanut muuten, kuin opiskelemalla ahkerasti uutta tekniikkaa ja uusia ohjelmantekotapoja. Työaikaakin siihen annettiin riittämiin. Myöhemmässä elämässäni olen kokenut tuon opiskelun ja taitojen hankkimisen suurena etuna, jonka sain viedä mukanani eläkkeelle lähtiessäni.
Renessanssi oli sekä aikakausi että tyylisuunta
Renessanssi loi ihmisen ihailun (luultavasti antiikin pohjalta), mutta mikä antaa nykyisin joillekin ihmisille ja heidän työlleen (jolle usein ei edes ole katetta) jopa tuhatkertaisen arvon tavalliseen duunariin verrattuna. Kenen tai keiden pitäisi hävetä. Protagoraan oppi ”Ihminen on kaiken mitta” on jälleen noussut arvoon mittaamattomaan tai oikeastaan ihmisarvo mitataan vain rahassa. En tarkoita nyt jalkapalloilijoita, jotka osaavat hoitaa hommansa ja antavat melko saasteetonta viihdettä suurelle yleisölle. Renessanssi on moni-ilmeinen termi ja tarkoittaa uudelleen syntymistä. Se käsittää lomittaisten kulttuurivirtojen pitkän muutosprosessin Euroopan eri maissa. Oli avartavaa lukea Pekka Matilaisen toimittamaa kirjaa, jossa viisi suomalaista tutkijaa arvio eurooppalaisen renessanssin merkitystä. Keskiajan jälkeisen liikehdinnän syistä on esitetty monenlaisia teorioita, sillä vähitellen kuolemanpelko ja pessimismi muuttuivat voimakkaaksi kulttuurioptimismiksi. Katolisen kirkon edustama yhtenäisajattelu ja auktoriteettiusko antoivat tilaa uudenlaiselle ihmiskäsitykselle, jolloin yksilön ulkoinen ja sisäinen maailma vapautuivat uutta luovaksi voimaksi. Mitä sitten tapahtui, että voimasuhteet muuttuivat. Raja keskiajan ja renessanssin välillä ei ole tarkka. Muutoksen lähtökohta saattoi olla siinä, kun kaupunkivaltio Milanon ylivoimaiset sotajoukot aikoivat hyökätä firenzeläisten kimppuun vuonna 1402, rutto iski Milanon joukkoihin ja Firenze pelastui. Joka tapauksessa uskonpuhdistus, humanismi, löytöretket ja kirjapainotaito muuttivat ihmisten maailmankuvaa. Olkoon vain, että renessanssikulttuuria nimitetään tyypilliseksi aristokraattiseksi eliittikulttuuriksi. Naisilla ei tietenkään ollut renessanssia, mutta renessanssitaiteilijat löysivät yksilön, myös naisen.
Ilmoista
Vaihteeksi taas kerran julkisesti todettiin, että ihmisellä on arveltua suurempi vaikutus ilmastonmuutokseen. Milloinkahan todetaan, että ihmisellä on vaikutusta talouselämän virheisiin. Finanssiviisaat toitottavat, että kulutuksella ja kasvulla maailma pelastuu. Mitä siihen sanovat ilmastoviisaat?