24.3.2014

Cura-ranta

Cura-ranta aamutuimaan kondiksessa

Kaikkien aikojen El Clásico 23.3.2014

”Tuskin koskaan on pelikentällä nähty yhtä paljon osaamista, itseluottamusta ja niin monta miljonääriä”, tuumi hän peliä seuratessaan.

 

 

Suomi nousuun

Otaniemessä ideoitu epäonnistumisen päivä kokosi arvovaltaisen joukon suomalaisia poliitikkoja ja yritysjohtajia. Tämä sympaattinen ilmiö on peräisin Aalto-yliopistosta, joka toimii nykyään johtavana ideahautomona. Jotkut yritysjohtajat ja asialle hurahtaneet toimittajat toistavat mandrana amerikkalaisen viihdekirjallisuuden epäonnistumisen evankeliumia. Tampereen yliopiston journalistiikan vierailija-professori Elina Grundströmin mukaan epäonnistuminen on tuontitavaraa, amerikkalaisen elämäntaitokirjallisuuden tuote ja peräisin samasta puppugeneraattorista kuin positiivinen ajattelu, tunneäly ja sisäiset sankarit. Teorioissa on himpun verran totta ja paljon potaskaa.

Maailmalla liikkuu lukuisia sosiaalipsykologisia teoksia, joissa väitetään, että epäonnistumiset tekevät ihmisen paremmaksi, viisaammaksi ja empaattisemmaksi. Epäonnen autuudesta ja jalostavasta vaikutuksesta on tullut päähänpinttymä, jota viljellään jopa lasten kasvatuksessa. Oikeasti epäonnistuminen on aina jonkinasteinen katastrofi. Suomessa 1980-luvun lopulla epäonnistunut talouspolitiikka johti seuraavalla vuosikymmenellä lukuisiin itsesurmiin. Jos johtaminen pohjautuisi vain epäonnistumisen ihannointiin, Suomea ei saataisi ikinä nousuun.

Arvokas elämä

Suomessa eläkeläisväestöstä on muodostunut kestävyysvaje, vaikka vanhuksia monissa kulttuureissa on perinteisesti pidetty voimavarana, kokemuksen ja viisauden lähteenä. Qui bono, kenen etu? Valtion ja kuntatalouden etu ei ole sama kuin yhteiskunnan etu. Useimmiten isovanhemmat ovat merkittävä voimavara lastensa ja lapsenlastensa elämässä niin Suomessa kuin Espanjassa. Vanhusten määrän lisääntymisestä on tullut ongelma numero yksi. Koska sairaalassa hoito on kallista, yritetään vanhukset siirtää kotiin omaisten hoidettavaksi. Kotihoidon lisäksi näyttää olevan vain yksi vaihtoehto sairaaloiden ja terveyskeskusten pitkäaikaispotilaiden osastot. Toiminnaltaan joustavien palvelutalojen rakentaminen ja kehittäminen erilaisen toimintakyvyn omaaville vanhuksille on jäänyt täysin kotihoitobuumin jalkoihin.

Täällä Espanjassa suomalaisten ja suomalaistaustaisten ihmisten keskuudessa oppii hyvin pian oivaltamaan, miten suuri määrä energiaa ja osaamista piilee vanhenevassa joukossamme. Tottahan se on, että elinikä pitenee, satavuotiaita on Suomessa jo satoja ja yhdeksänkymppisiä tuhansia. Suomen 114. vanhin 103-vuotias Kaisa Peltonen kokkaa, jumppaa ja odottaa marjakesää, kirjoittaa Petri Pöntinen Suomen Kuvalehdessä. Tutkija Pekka Himanen korostaa, että jokaisen on luotava itselleen arvokas elämä. Todellisuudessa kaikilla ei ole siihen mahdollisuutta, sillä monien elämä tuhotaan jo lapsena. Hyväosaisilla on mahdollisuus rakentaa ”hyvä elämä” ja he varmasti tekevät sen omalla tavallaan.

Mummojen arvo

Puolalainen kolumnisti Iwona Kiuru kirjoittaa omista isovanhemmistaan Helsingin Sanomissa otsikolla Ovinaapuri. ”Heillä on aikaa ja taitoa olla läsnä ja heistä huokuva lämpö saa voimaan paremmin.” Minun oma mummoni keikkui kainalosauvoilla lähes koko aikuisikänsä ja lauloi mennessään: ”Katso kengurun loikkaa…” Hän oli yksi nuoruuteni tärkeimmistä henkilöistä, sillä lomat vietin useimmiten hänen luonaan. Almanakasta katsoimme kenen nimipäivä oli tänään, ostimme kukkapuskan, mieluiten neilikoita ja lähdimme sukuloimaan. Mummo oli aina valmis lähtemään bussilla tai moottoriveneellä liikkeelle kivuliaasta nivelreumastaan huolimatta. Kun linja-auto pysähtyi, hyppäsin ulos ensimmäisenä ja kuljettaja saattoi huutaa perääni: ”Mitä se tyttö etuilee, antaa aikuisten mennä ensin.” Mummoa oli aina autettava alhaalta käsin. Toisinaan mietin mikä mahtaa olla oma eliniänennusteeni, joudunko kituamaan kuinkakin pitkään, sillä äidinäitini eli 92-vuotiaaksi ja syövän sairastanut äitini täytti 90 vuotta sairaalan kylmiössä.

Saranapuolelta sisään ja painovoimalla alas

Katsellessani amerikkalaisissa elokuvissa ja television poliisisarjoissa niin suosittuja ovipotkuja, mietin, miten on mahdollista, että ovi aukeaa yhdestä potkusta tai olkapään tönäisystä. Amerikkalaisten niin kuin espanjalaistenkin ovet aukenevat sisäänpäin eikä niissä ole edes kunnon kynnystä. Aikaisemmin amerikkalaiset rakensivat ovensa aukeamaan ulospäin, mutta saranat jäivät näkyviin ja ovesta pääsi helposti sisään saranapuolelta ottamalla tapit pois. Asuntomurrot tuottivat paljon ongelmia, joten ovien aukenemissuuntaa muutettiin. Suomessa ovet aukeavat pääsääntöisesti ulospäin, ainakin saunan ja ulko-ovet, sen lisäksi meillä on kunnon huullokset, karmit ja kynnykset sekä upotetut saranat, joita ei voi ruuvata auki ulkoa eikä sisältä. Todennäköisesti amerikkalaisten ovirakenteissa on tapahtunut kehitystä. Espanjassa asia on hoidettu ”tapituksilla” ja kaltereilla. Ennen kaksoistornien sortumista vierailin New Yorkissa toisen WTC- tornin huipulla ja katselin kaupungin pilvenpiirtäjiä. Mietin miten sellaisten rakennusten vesi- ja lämpöhuolto hoidetaan. Monien katoille oli rakennettu suuria tynnyreiltä näyttäviä rakennelmia. Pilvenpiirtäjiä korkeampia vesitorneja oli vaikea rakentaa, joten ”taivaanraapijat” toimivat itse vesitorneina. Niiden katoille oli suhteellisen helppo rakentaa kestävästä setristä antiikkisilta näyttäviä suuria tynnyreitä, joihin vesi pumpattiin. Alaspäinhän vesi valuu omalla paineellaan. New Yorkin kaduilla pöllähtelee ja tuoksahtelee vesihöyrypilviä silloin tällöin. Se saattaa olla karkuun päässyttä lämmityshöyryä, joka johdetaan paineella korkeiden rakennusten lämmittämiseen.

Amerikkalaisilla on yleensä säilyttävä toimintatapa, jos jokin asia on hyväksi havaittu, ei siitä hevillä luovuta. Tästä, ehkä johtuu sekin, että mutkitteleva Broadway rikkoo kaupungin keskustan hienon ruutukaavan. Katu on nimittäin entinen intiaanien polku. Kun ensimmäinen pilvenpiirtäjä, Flatiron Building, rakennettiin 1902, sitä alettiin kutsua ”silitysraudaksi” muotonsa vuoksi, koska se pystytettiin katujen kapenevaan kolmioon.

Kaipaan polkupyörääni, joka on huomattavasti vanhempi, mutta ajokuntoinen

Kaipaan polkupyörääni, joka on huomattavasti vanhempi, mutta ajokuntoinen

 

Ovikello soi. Hän ehätti avaamaan ovea. Ystävät poikkesivat kylään ohikulkumatkallaan. ”Missä mujer?” ”Parittelee sukkia parvekkeella.”

Comments are closed.