km-admin

KIVIKOVA KOHTALO

Tämän kovan kirjoituksen lähteenä on Teemu Keskisarjan teos, Aleksis Kiven Elämäntarina, Saapasnahkatorni, josta olen poiminut kaksi henkilökuvaa ja ”Kiusaajan vihapuheita”.

Ensimmäinen suomenkielinen kirjailija

Tuota ammattinimikettä ei vielä ollut olemassakaan, kun Aleksis Kiven Seitsemän veljestä romaani syntyi. Kirjallisuudesta käytettiin 1830-luvulla aluksi sanaa ”kirja-keinot”. Siihen aikaan kirjoittajat olivat yleensä runoilijoita, ja runoilijana Kivikin aloitti kivikkoisen kirjoittajan taipaleensa. Isoveli Juhanin mukaan Aleksis hihkaisi 8-vuotiaana ensimmäisen runonsa: ”Isä suuttui ja mustaksi muuttui, kun poikia tulee kuin nallikoi, Jumala noita hallikkoo.” Isä Eerikki hallitsi poikiaan pelkällä kovalla katseellaan, mutta lapsiaan hellästi rakastava äiti Annastiina viuhutti joskus ”Koivuniemen herraa”.

Kraatarinpoika Aleksis Stenvallin (Kiven) arvellaan olleen Adlercreutsien jälkeläinen.
Todennäköisesti Aleksis syntyi saunassa kadon ja kulkutautien vuonna 1834. Kodissa ei kuitenkaan nähty nälkää. Tämä johtunee juuri siitä, että tuomari Carl Henrik Adlercreutz vuonna 1797 saattoi raskaaksi nurmijärveläisen Maria Juhontyttären, joka meni pika-avioliittoon merimies Antti Stenvallin kanssa. Väitetystä syrjähypystä johtuva siniveristen Adlerceutzien suvun verenperintö hiukan ylpisti ”Antinpoika” Eerikki Stenvallin perhettä, ja ylhäiset sukulaiset vähän auttoivatkin jälkeläisiään.

Annastiina äiti synnytti kaikkiaan viisi lasta, neljä poikaa ja tyttären. Nuorin pojista Aleksis oli äidin kultapoika. Perheeseen kuului myös orpopoika, Kipeä-Albertti. Räätäli Eerikki Stenvall oli toimeentuleva käsityöläinen, eikä ollut ihan supisuomalainen asuttuaan ruotsinkielisessä Helsingissä. Aleksiksen lapsuus oli verrattain onnellinen, mikä saattoi osittain johtua hänen siniverisestä isoisästään.

”Jotensakin kaunis mies”

Taiteilija nimeltään Aleksis Kivi oli yli 170-senttinen, ruskeatukkainen ja ruskeasilmäinen nuorukainen. Luunuppinen kävelykeppi heilui hänen kävellessään ja palttoo roikkui hartioilla. Rahvaan lapsi yliopistossa oli harvinaisuus, mutta ei häntä kiusattu. Aleksis ystävystyi mielellään itseään nuorempien opiskelijoiden kanssa, jotka ajattelivat, että Kivi oli ”intresantti ja hänessä oli piilevää neroutta”. Kun 24-vuotias Aleksis kirjautui Helsingin Keisarilliseen Yliopistoon, historiallis- kielitieteelliseen osastoon, hän ilmoitti ammatikseen (obestämd) määrittelemätön.

Yliopisto-opinnot jäivät, kun Aleksis päätti ruveta kirjoittamaan ammatikseen ja vieläpä suomen kielellä. Kirjailijan taival oli kuitenkin raskas, liian raskas, niin raskas, että se johti lopulta täydelliseen hulluuteen. Sairastelevalle Aleksikselle lannistumaton piinaaja oli varsinainen painajainen, mutta silti hän piti oman päänsä ja kirjoitti pääteoksensa Seitsemän veljestä kansankielellä. Hän uskoi itse teoksensa voimaan, eikä suotta.  Piinaaja August Ahlqvist jakoi ilkeyksiään vielä Aleksiksen kuoleman jälkeenkin.

Äpärän rankka lapsuus

August Ahlqvist (Oksanen) syntyi kuopiolaisen palvelijattaren ja vänrikki Johan Mauriz Nordenstamin laittoman suhteen seurauksena. Äiti Augustinalle sattui kaikkiaan viisi vahinkoa. August syntyi vuonna 1825, hän oli siis kymmenisen vuotta vanhempi kuin Aleksis Kivi. August oli lahjakas lapsi, ja hän sisuuntui huoranpenikkana olemisesta. Niinpä hänestä kasvoi perusilkeä ihminen ja ruma tottumus vain rumeni aikaa myöten. Hän oli ääri-ihminen jo syntyjään.

August opiskeli ja hänestä tuli kielitieteilijä. Hän matkusti Venäjän sisäosiin tutkimaan suomalaisia sukukansoja ja teki laajoja kenttätutkimuksia. Hän opiskeli myös eurooppalaisissa yliopistoissa, tutki, julkaisi ja käänsi teoksia. August sai kielitieteen palkinnon, ja seurasi Elias Lönnrotia 1863 Suomen Kielen professorina. Aleksis Kivi oli suurin ”kapula hänen rattaissaan” ja ”kivi hiersi taukoamatta hänen kengässään”. Kiven teoksia pilkatessaan Ahlqvistin väitetään sanoneen: ”Minä tiedän tämän asian, minä olen professori”.

Viipurin Suomalaisen Kirjallisuuden Seura

Seuran ensimmäinen esimies Johan Erik Bergbom ennusti vuonna 1846: ”Ruotsalaisten kieli ei saata enää meidän maassamme menestyä ja kaunistua samoin määrin kuin kotimaallansa, vaan surkastuu sen tähden ja raukeaa, niin kuin kukatiesi osittain jo on tapahtunut, rumaksi ja naurettavaksi melskannaksi ja tajuttomaksi matkinnaksi.” Bergbom oli väärässä. Suomen kieli ei ylittänyt korkeakulttuurin kielimuuria juuri muuten kuin Kalevalan kohdalla. Suomessa kaikki ruotsinkieliset eivät olleet herroja, mutta melkein kaikki herrat olivat ruotsinkielisiä. Suomen suuriruhtinaskunta oli merkillinen poikkeus verrattuna muihin nationalismin vuosisadan kulttuuritekoihin, sillä lähes kaikkien fennomaanien äidinkieli ja vähintään koulukieli oli ruotsi. Vasta ylioppilaina he suomenkielistyivät.

Kiven omaperäinen opiskelu

Yliopistossa Aleksis kuunteli suomen ja modernin kirjallisuuden sekä historian luentoja, mutta ei tenttinyt mitään vaan keskittyi kirjailijan työhön. Itsekseen hän luki paljon paitsi suomalaisten kirjoittajien myös monien maailman mestarikirjoittajien teoksia. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran käsikirjoituskilpailussa Kiven Kullervo voitti kaunokirjallisuuden sarjan. Cygnaeus ylisti Kullervoa väkevästi, mutta teokselle esitettiin myös voimakkaita korjausvaatimuksia. Aikaa myöten lupaava kirjailija Aleksis Stenvall tarvitsi myös jykevän taiteilijanimen, joka vasta myöhemmin vakiintui Aleksis Kiveksi. Kirjojen ensipainoksissa tekijä oli A. Kiwi.

Kiusaajan vihapuheet

Kiven Kullervon Ahlquist haukkui kunnolla tärkeimmässä mahdollisessa lehdessä, Suomettaressa. Kuulemma Nummisuutareita odotti vielä pahempi kohtalo, mutta sen Ahlquist jätti väliin, koska hän oli saman valtionpalkinnon tavoittelija. Ahlquistin kritiikki oli päällekäyvää ja ihon alle kaivautuvaa. Nummisuutareissa Aleksis vastasi ilkeyksiin: ”Tämä on vale ja vihapuhe kateudesta noussut”. Novelleiksi kutsutut, suppeat suorasanaiset kertomukset ja journalismi eivät kiinnostaneet Kiveä. Hän tahtoi laakerinsa runoudella ja sen hän otti tosissaan. Hän tekaisi pari Runeberg-mukaelmaa eli toisintoa, mutta hänen runoelmansa eivät saaneet yleisön suosiota. Kivi viittasi Lönnrotiin, jonka virsikirjassa oli samansuuntaista mitoitusta. Ahlqvist tiesi paremmin ja raivostui aloittelijalle. ”Hän leikkelee nim. sanoja niin kuin äkkinäinen nauriin-listijä naurista. Runous ei ole leikkiketo, jossa poikain on lupa heittää kuperkeikkaa ja kävellä puujaloilla.”

Kiven puolustus

”Oksasen runollisuus, sen kieli, henki ja lausetapa, ei koskaan edistä suomen asiaa, vaan saattaa sen pikemmin ijankaikkiseksi jäätymään kankeisiin kaavoihin”. Ahlqvist vain jatkoi lähes yhden miehen sotaansa. Vaikka kaikki hänen kolme kaunista poikaansa kuolivat perätysten tulirokkoon, hän ei vaipunut suremaan eikä pyytänyt välirauhaa kulttuurivihollisilta.

Snellman valittiin Kirjallisuuden Seuran esimieheksi 32 äänellä ja Ahlqvist sai vain kolme ääntä. Hän ei kelvannut kielitieteelliseen- eikä runoustoimikuntaankaan. Kivi toivoi, että Ahlqvist tuskissaan unohtaisi hänet, kun Seitsemän Veljestä julkaistiin.

Kirjallisuuden Seuran teilaus

Kritiikki viipyi, mutta sitten räjähti. ”Eipä ollut onnekas se hetki, jolloin Suomalaisen Kirjallisuuden Seura päätti julkaista tämän teoksen, sillä siten on Seura syystä toimittanut itselleen moitetta, herra Kivi itselleen säälittelyä ja naurua, ja suomalainen kirjallisuus itselleen sekä moitetta, säälittelyä että naurua”.

”Tämä kirjallisuus on näihin asti säästynyt huonoista kirjoista; nyt on Suom. Kirjallisuuden Seura hankkinut sille tällaisen huonon kirjan. Innokkaita kun oltiin ’das theure Vaterland zu retten’, luultiin herra Kiven ’Seitsemässä Veljeksessä’ tavatun jotakin alkusuomalaista, aito tschuudilaista, joka oli yhdellä iskulla nostava suomalaisen kirjallisuuden kunnian kukkuloille ja näyttävä maailmalle mongoolilais-turaanilaisen hengen koko sen loistossa ja alkuperäisyydessä.”

”Korvat tukittiin varovaisempien varoituksilta, näiden sanoessa, että taideteoksen on, käydäkseen taideteoksesta, oltava kaunis niinhyvin arjalaisten kuin turaanilaisten, niinhyvin ranskalaisten kuin suomalaisten keskuudessa, mutta että tämä kertomus, ’Seitsemän veljestä’, ei ollut ainoastaan vailla kauneutta, vaan oli se, raa’asti kuvatessaan raakaa, myös tosiasiallisesti ruma ja sitä paitsi vielä varsin ikävä.”

Punastuttavat puheet

Kiven tyylirikot saivat Ahlqvistin voihkimaan:
”Tätä ennenkuulumatonta raakuutta ei voi kääntää millekään sivistyskielelle. Kirjoitus- ja painomuste punastuvat niitä toistaessaan, mutta eivätpä ole punastuneet Suomalaisen Seuran toimihenkilöt, jotka ovat panneet painoon tällaisia järjettömyyksiä.”

Ja vielä juonestakin kolmasosan peitti loputon vuoropuhelu.
”Teos on, ikävä kyllä, hassutusta ja häpeäpilkku suomalaisessa kirjallisuudessa. Varsinkin se on suomalaisen rahvaamme ilkeää häpäisyä, tekijä kun näet uskottelee, että kuvaukset ovat muka luonnonmukaisia. Tämä rahvas ei ole missään sellainen, eikä ole koskaan ollutkaan sellainen kuin tämän kirjan sankarit; hiljainen, vakaa kansa, joka on raivannut ja yhä edelleen raivaa maamme korvet viljelykselle, on aivan toista laatua kuin Impivaaran uudisasukkaat.”

Vainajakaan ei saanut levätä rauhassa

Ilmeisesti ainoana Ahlqvist ymmärsi Aleksis Kiven suureksi vuoden 1870 Suomessa ja sääti vihapuheensa sen mukaisesti. Vailla mitään häpyä Ahlqvist lyyritteli vielä ruumiinhäpäisynkin:

Runoilijaks ma ristittiin,
Sanottiin Shakespeareksi,
Verraksi Väinön väitettiin:
Muut’ en mä ollut kuitenkaan
Kuin taitamaton tahruri
Ja hullu viinan juoja vaan.

 

Aleksis Kivi kuoli 1872 vain 38 vuotiaana epätoivoisena, humalan ja hulluuden aiheuttamiin vammoihin. Ahlqvist sen sijaan kuoli lähes kaksikymmentä vuotta myöhemmin vuonna 1889 aavistamatta, että jälkipolvet pitävät häntä kansalliskirjailijan surmaajana. Suomi tarvitsi kansankuvaajansa, joka oli äidinkieleen sitoutunut, ja Suomen ensimmäinen kukoistus puhkesi, kun suomenkieliset alkoivat hoitaa maan hallintoa, kulttuuria ja taloutta. Ylösnousemus routaisesta kuopasta oli kuitenkin suoranainen ihme.

AJATUSVIRTAA

Aikansa sitäkin ja sitten taas ei

Luin, että pitää saada hyvää happea, jotta löytää itsensä eksistentiaalisesti, tai siis aidon vapaasti tietoisuuden uudella tasolla. Tuuli kuljetti järveltä saasteista vapaata happea, ja uuvuttavan risusavotan jälkeen päätin löytää itseni.

Olen jo pitkään kaivannut uusia merkityksellisiä kokemuksia entisten reissaamisten ja lentokentillä notkumisten tilalle. Oletukset kolmen kesän vuodesta ovat siirtyneet lähihistoriaan, sillä kypsyin ajatukseen, että hautani ei ole Espanjassa, eikä muuallakaan kotinurkkien ulkopuolella. Siispä uudet aktiviteetit tapahtukoot kotimaassa, jos ovat ylipäätään tapahtuakseen.

Elän vielä suurten muutosten ristiaallokossa, jossa sekasortoiset ja toivorikkaat tuntemukset risteilevät. Runsaat kaksikymmentä vuotta ovat matkalaukut seilanneet kodissamme, osittain täytettyinä vakiovarusteilla, odottamassa matkalle lähtöä. Talvisin laukkuja vain pakastettiin ja kesäisin auringossa tuuletettiin, jotta mikään pöpö ei pääse kotiutumaan niihin.

Käperryn siis kotiaskareisiin: hakkuujätteiden raivaamiseen, kuntoiluun ja lukemiseen, ja tietysti myös akvarellien maalaamiseen sekä runokirjan muokkaamiseen. Hän syventyy ennen kaikkea lukemiseen ja maailmankuvansa laajentamiseen. Tosin melkein päivittäin ihmettelen hänen vuosilukumuistiaan sekä laajaa tietämystään nykyisistä ja historiallisista asioista. Sellaista se lukeneisuus saa aikaan.

Minä en ole malttanut olla osallistumatta yhdistyspuuhiin, kulttuuritapahtumiin ja ystävien tapaamisiin, joihin hänellä ei enää ole kummoistakaan kytöä. Oopperaan, balettiin ja teatteriin saan kyllä hänet innostumaan, kun hankin pääsylippuja pitkällä tähtäimellä. Sivusuuntainen liukuma sosiaalisessa mediassa ei minua ole koskaan kiinnostanut. Aika ei yksinkertaisesti riitä turhanpäiväisyyksiin. Tästä syystä asiaviestien saaminen on joskus ollut hankalaa, sillä monet ihmiset eivät tajua, että on olemassa muutakin elämää kuin somessa sekoilu. Henkistä rihkamaa seuraan kuitenkin televisiosta, vaikka ohjelmat joutuvat usein melkoisen arvostelun ja vähättelyn kohteiksi. Vertaan usein niitä Espanjan televisiokanavien asiaohjelmiin. Yritän ymmärtää varsinkin kotimaisten ohjelmien tekijöitä. Se johtunee entisestä elämästäni yleisradiolaisena.

Akvarellin ja lukemisen lumo

Luomisen uuden tason löysin maalauksiini kesän aikana osallistuessani lukuisiin näyttelyihin kotimaassa ja ulkomailla. Kansainvälisten juryjen päätökset ovat tiukkoja, ja jokainen jury haluaa koota mieleisensä näyttelykokonaisuuden. Akvarelli on tärkeä visuaalinen osa elämääni. Veden ja pigmentin liitto paperilla on elävä prosessi, jonka kurissa pitäminen vaatii kokemusta ja oivalluksia. Sattumalla on myös oma osansa luomisentyössä ja tuloksen voi sitten joko hyväksyä tai hylätä.

Lukemisesta saan syttyjä uusiin oivalluksiin, joten ajatusten taso kipuaa aika ajoin suomalaisen inhorealismin yläpuolelle. Totuuden jälkeinen aika on tosiasia kuten Poutasään loppuminenkin. Nämä isot, elämäämme ja ajatuksiamme ohjailevat muutokset ovat tapahtuneet meidän aikanamme siis vasta äskettäin. Totuudenjälkeisyys (post-truth) ilmaantui sanana laajaan julkisuuteen vuonna 2016. Tiettävästi termi esiintyi ensimmäisen kerran Nation-lehdessä vuonna 1992 näytelmäkirjailija Steve Tesichin artikkelissa. Totuudenjälkeinen aika on kuitenkin kyseenalainen termi, sillä tuskin totuutta on ollut olemassakaan, pohti internetin keinoelämää vierastava, kielikiihkoilija Teemu Keskisarja televisio-ohjelmassa. Ei kai totuuden jälkeisyyttäkään silloin voi mitata.

Tiedon luonne 

Oxford Dictionariesin määritelmän mukaan totuudenjälkeisyys liittyy olosuhteisiin, joissa tieto vaikuttaa julkisen mielipiteen muodostamiseen vähemmän kuin tunteet ja henkilökohtaiset uskomukset. Teoksen Totuuden jälkeen toimittajat tähdentävät, että ihmisten tunteet ja henkilökohtaiset uskomukset vääristävät aina tapaa, jolla he informaatiota käsittelevät. Totuudenjälkeisyys on kokoelma kysymyksiä länsimaisten liberaalien demokratioiden nykytilasta.
Valitettavasti nämä ilmiöt esiintyvät Suomessakin, eikä epämiellyttäviä asioita voi ”lakaista maton alle”.

”Totuuskin on matkustavainen”

Tosiasioita kiertävät ja peittelevät poliitikot ja muut valtaapitävät ovat ”jokapäiväistä leipäämme”. Neuvostoliiton dramaattisen hajoamisen tilalle syntyi parissa kymmenessä vuodessa autokraattinen Venäjä, jossa kansalaisyhteiskunta on tukahdutettu. Kirjassaan Poutasään jälkeen Mika Aaltola arvioi, että Venäjän tulevaisuudennäkymät ovat heikot. Mitä tämä mahtaa tarkoittaa?

Geopoliittinen ymmärrys oli monilta tietoviisailta hukassa Suomessakin poutasään aikana. Muka demokratia lyötäisi tiensä Venäjän laajoille aroille ja takapajuisen kansanosan elämään. Nyt sitä ei usko enää kukaan. Vallankumoukset vapisuttavat valtioita, mutta kansa pysyy samana.

Ihmeellinen itsenäisyytemme  

Suomi julistautui itsenäiseksi 6. joulukuuta 1917. Lenin ja neuvostohallitus tunnustivat Suomen itsenäisyyden vuoden viimeisenä päivänä ja viimeisellä tunnilla. Se oli edellytys muiden ulkovaltioiden tunnustamiselle. Itsenäisyys ei kuitenkaan ollut yksinkertainen asia vaan julistuksesta oli vielä pitkä matka täydelliseen itsenäisyyteen. Keväällä 1918 käydyn sisällissodan jälkeen käytiin vielä poliittinen kamppailu maan tulevasta valtiomuodosta.

Kuningasseikkailumme

Kuningaskuntaa kannattavat monarkistit pyrkivät saamaan Suomeen saksalaisen kuninkaan, Hessenin prinssi Friedrich Karlin. Monarkiahanke sidottiin Suomen ja keisarillisen Saksan väliseen yhteistyöhön, joten se kariutui, kun Saksa hävisi ensimmäisen maailmansodan. Friedrich Karl ehdittiin valita eduskunnassa Suomen kuninkaaksi 9. lokakuuta 1918, mutta hän ilmoitti joulukuussa luopuvansa kruunusta.

Demokraattinen tasavaltamme

Suomen itsenäisyyden tarkasta ajankohdasta voidaan olla montaa mieltä, kirjoittaa professori Martti Häikiö uudessa kirjassaan Pitkä tie itsenäisyyteen. Hän asettaa prosessin vuosiin 1917-1919. Itsenäisyysjulistuksen aikaan Suomen hallituksella ei ollut armeijaa eikä poliisia valvomassa sisäistä turvallisuutta. Sen sijaan venäläisiä sotilaita oli ja ne tekivät mitä lystäsivät. Valkoisen armeijan voitto toukokuussa 1918 oli askel kohti itsenäisyyttä. Seuraavan vuoden kesällä hyväksyttiin uusi hallitusmuoto ja valittiin presidentiksi Kaarlo Juho Ståhlberg. Tarton rauhassa syksyllä 1920 varsinaisesti järjestettiin Venäjän ja siitä irtautuneen Suomen suhteet.

Historiaton linja

Martti Häikiö kuului ministeriön asettamaan työryhmään, jonka tehtävänä oli ideoida itsenäisyyden satavuotisjuhlintaa. Hän esitti, että satavuotismuistoa juhlittaisiin kokonaisuutena kohteena vuodet 1917,1918 ja 1919. Hallitus päätti toisin ja rajasi kohteeksi vain vuoden 1917. Nimeksi tuli Suomi 100. Häikiön mielestä tämä linjaus sivuuttaa itsenäistymisprosessin monimutkaisuuden. Suomi ei suinkaan syntynyt 1917 vaan kasvoi kansakunnaksi vuosisatojen kuluessa ja tunnustettiin täysivaltaiseksi valtioksi lopullisesti vuonna 1919.

SUURET SUKUPUUTTOAALLOT

Kun katselee Espanjan kauppahallien kala- ja äyriäislajeja, niissä voi havaita monia ikiaikaisia muotoja. Arviolta viisi miljardia vuotta sitten alkoi maapallon eliökunnan kehittyminen. Kaikki elävät olennot polveutuvat samasta yksisoluisesta kantamuodosta, josta evoluutio on kehittänyt monimuotoisen elämän kirjon.

Muinaisista eliöistä paleotaiteilija Maija Karala on maalannut kuvia, jotka perustuvat todellisiin löytöihin ja tutkimuksiin viidestä edellisestä sukupuuttoaallosta. Maalaukset ovat Kuopion museon arkistosta.
Elämme nyt maapallolla kuudetta suurta sukupuuttoaaltoa. Emme tietenkään tiedä kuinka suuri tästä mullistuksesta tulee. Sen katsotaan alkaneen kaksi ja puolisataa vuotta sitten, jolloin Kehruu-Jennyn rakentamisesta alkoi teollinen vallankumous. Teolliset keksinnöt mahdollistivat erilaisten tavaroiden myös ”turhakkeiden” tuotannon yhä tehokkaammin ja vähemmällä työvoimalla.

 

Mitä tällä lintujen ja nisäkkäiden valtakaudella tapahtuu jää nähtäväksi. Tuhon alku on kuitenkin lähes kokonaan ihmisen aiheuttamaa. Ihminen on ajanut eläinlajeja sukupuuttoon tuhansia vuosia ja nykyään tahti on vain kiihtynyt.

Syyt sukupuuttoaaltoihin

Egolokiset katastrofit, kuten tulivuorenpurkaukset tai meteoriitit ovat aiheuttaneet maapallon lämpötilan ja hiilidioksidipitoisuuden rajun nousun. Joukkotuhot ovat sitten muuttaneet evoluution käytettävissä olevaa materiaalia, mutta elämän monimuotoisuus on lähtenyt jokaisen katastrofin jälkeen uudelleen lisääntymään.

Ilmaston muutos

New Yorkin Columbian yliopiston tutkimusverkon raportista ilmenee, että Helsingissä lämpötilan nousu on maailman huippua ja tulvat tulevat olemaan Euroopan pahimpia. Raportti ennustaa Helsingin keskilämpötilan nousevan 2020-luvulla pahimmassa tapauksessa 2,5 astetta. Näin jyrkkää lämpötilan nousua ei ennusteta mihinkään muuhun Euroopan kaupunkiin.

Samansuuntaiseen ennusteeseen on päätynyt myös Newcastlen yliopisto Britanniassa. Sen mukaan lähivuosikymmenten pahimmat tulvat Euroopassa koettelevat Dublinia, Helsinkiä, Riikaa, Vilnaa ja Zagrebia. YK:n mukaan Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteena on, että ilmasto ei saisi lämmetä enempää kuin 1,5 astetta vuodessa. Todennäköisesti tavoitteeseen ei päästä tänäkään vuonna.  

Jatkuvan kasvun ideologia

Mihin johtaa tämän länsimais-kristillis-kapitalistisen kulutusyhteiskunnan jatkuvan kasvun ideologia? Maapallolla oli vuonna 1800 ihmisiä noin yksi miljardi. 1900-luvun alussa ihmisiä oli kaksi miljardia, mutta vuona 1960 ihmisiä oli jo kolme miljardia. Tämä ihmismäärä on keskimäärin se mihin maapallon ekologinen kantokyky riittää luonnonvarojen osalta. Mutta jo vuosia on keskikesällä toitotettu, että tämän vuoden ekologiset voimavarat on käytetty. Väestömäärän kasvu on tosin hidastunut. Ihmisiä on nyt 7.7 miljardia, mutta tutkijoiden ennusteen mukaan maailman väkiluku on kahdeksan miljardia vuonna 2020.

Monien päättäjien mielestä immateriaalinen kulutus, kuten palvelujen, taiteiden, sosiaalisen median (facebookin) käyttö ei vaikuta ilmaston muuttumiseen. Totta kai, jos menet kirkkopuistoon ja laulaa luikautat siellä pari veisua ”omasta päästä” ilman paperia, ilmasto rasittuu melko vähän (tosin kengänpohjat kuluvat), mutta juuri mitkään muut kulttuuri-ja taideproduktiot eivät synny ilman energian ja tavaran kulutusta.

Maailma ilman meitä

Hätkähdyttävää on lukea amerikkalaisen Alan Weismanin kuuluisaa teosta The World Without Us. Se valittiin muun muassa Time-lehden vuoden 2007 tietokirjaksi. Teos on julkaistu suomeksi nimellä Maailma ilman meitä 2008. Kirjassa Weisman leikittelee ajatuksella, jossa ihminen katoaa tyystin maapallolta. Kirjassa kuvaillaan kuinka luonto valtaa takaisin ihmisen muokkaamat alueet.

Mitä tapahtuu maapallolle ilman ihmisiä seuraavana päivänä, mitä viikon, kuukauden, vuoden, sadan tai tuhannen vuoden kuluttua? Tässä vaiheessa tosikko toteaa, ettei ihmisten yhtäkkinen ja täydellinen katoaminen ole mahdollista. Se on erittäin epätodennäköistä, mutta ei sentään aivan mahdotonta. Esimerkiksi jonkin superviruksen kehittyminen saattaisi kyseenalaistaa ihmisen olemassaolon maapallolla.

Kun viime aikoina ympäristökeskustelu on tuntunut kohdistuvan vain ilmastonmuutokseen, niin Maailma ilman meitä laventaa huomiota muihinkin aiheisiin. Weisman kirjoittaa ihmisestä luonnon tuhoa aiheuttavana voimana, joka vetää vertoja tulivuorille, maanjäristyksille, jääkausille ja asteroideille.

Ilmastonmuutos on vain yksi ihmisen aikaansaannoksista ja se vaikuttaa eniten ihmisen itsensä elämään maapallolla. Tähtitieteilijöiden ja muiden ”taivas viisaiden” mukaan, ihmisen olemassaolosta ei jäisi muuta jälkeä kuin avaruudessa kohti tuntemattomia aurinkokuntia etenevät radioaallot, joihin on tallentunut ääntä ja kuvaa ihmiselämästä.

”Tosiasiallisesti poliittisen ja vihreän eliitin puuhastelulla ei ole suurtakaan merkitystä ihmisen elinympäristön kannalta ellei väestömäärää, tavaroiden tuottamista ja kuluttamista saada puolitettua”, hän sanoi ja jatkoi, ”After me the Flood.”

 

 

 

MAASTA TOISEEN

Matkustaminen Espanjan ja Suomen välillä vuodenvaihteessa, on saanut minut pohtimaan kahden erilaisen kulttuurin äänestyskäyttäytymistä ja vallankäyttöä. Barcelonan kahinat ja Suomen rauhalliset presidentinvaalit ovat ääripäitä kansalaisten reaktioissa. Suomessa vaalit olivat tosin kilpajuoksu, jonka voittaja oli etukäteen tiedossa. Espanjassa käytettiin diktatuurille ominaista väkivaltaa, jollaista demokraattisesti johdetussa valtiossa ei kuvittelisi olevan.

Koskaan aikaisemmin suomalaiset eivät ole irtaantuneet puoluesidonnaisuudesta yhtä paljon kuin nyt, sanoo emeritusprofessori Heikki Paloheimo. Helsingin Sanomien mukaan bakteerin kasvun seuraaminen tarjoaa enemmän mielenkiintoa kuin vaalikampanja ”kahdeksan monotoonisen ehdokkaan” välillä. Tämä rinnastus on mielestäni vähintään ontuva. Katsoin kaikki television vaalikeskustelut ja tentit sekä muutamia kuuntelin myös radiosta, eikä yksikään pitkästyttänyt minua.

Saksalaiset tiedotusvälineet kuvailivat, että suomalaiset etsivät presidentinvaaleissa tyyntä arvaamattomuuden aikana. Deutsche Wellen nettisivujen presidentinvaalijutussa katsotaan, että Suomessa pelataan varman päälle. Istuva presidentti Sauli Niinistö nähdään tylsänä mutta, varmana valintana yhä epävakaammassa maailmassa. Ehkä näissäkin kommenteissa haiskahtaa pelon lietsomisen tuulahdus, mikä on ollut ominaista myös suomalaisissa tiedotusvälineissä. Onko siihen aihetta, on kokonaan toinen juttu.

Onko onnellisia ratkaisuja olemassa

Mitä on ollut, sitä vastakin on; ja mitä on tapahtunut, sitä vastakin tapahtuu. Ei ole mitään uutta auringon alla. (Saarnaaja 1:9) ”Ei edes Pohjantähden alla”, jatkaa hän ”lempirunoilijansa” Teemu Keskisarjan sanoin.

Puhutaan valmiista maailmasta, mutta todellisuudessa se muuttuu yhä keskeneräisemmäksi. Nationalismin tarina jatkuu, ja ilmeisesti se pysyy eurooppalaisen politiikan olennaisena ainesosana vielä pitkään, sillä olihan se keskeinen ajatus Euroopan Unionia rakennettaessa. Euroopan ja koko maailman johtajat korostavat, että väkivallalla ei saada ratkaistua kriisejä ja sotia. Neuvotteleminen ja sopiminen ovat ainoat keinot osapuolien keskinäisten erimielisyyksien ratkaisemisessa, entä Kataloniassa armon vuonna 2018.

Eurooppa on kansallisvaltioajattelun eli nationalismin kehto. ”Olisiko muka jokin muu rakenne, jonka ympärille yli seitsemän miljardia ihmistä pystyisi planeettaansa järjestämään”. (Kuoleman tanssi, Askeleita nationalismin Euroopassa: Heikki Aittokoski)

Kreikkalainen demokratia

Ateenan kultakauden demokratia ei ollut oikeastaan lähelläkään nykyistä länsimaista käsitystä demokratiasta, sillä 400-luvun (eaa.) aikuisväestöstä vain noin viidesosalla oli äänioikeus. Tärkeistä asioista ensin keskusteltiin, ja sitten äänestettiin vapaiden, asekuntoisten, syntyperäisten miesten kesken, jotka muodostivat täysivaltaisten kansalaisten joukon. Käytännössä päätökset luisuivat suppealle ydin piirille. Naiset, orjat ja muualta tulleet suljettiin pois valtion hallitsemisesta.

Kyseessä oli todennäköisesti ensimmäinen suoraan demokratiaan perustuva hallintotapa. Kaikki täysivaltaiset kansalaiset osallistuivat kansankokouksiin, valtion virkoja jaettiin arpomalla, ja jokaisen kansalaisen velvollisuus oli osallistua valtion asioiden hoitoon.

Ateenan kaupunkivaltio rakentui vapauden eetokselle – vaikka vapaus koski vain miehiä – sekä oman valtiomuodon ylemmyydestä ja omien kansalaisten etevämmyydestä. (Demokraattinen perintömme: Kai Alhanen ja Tuukka Perhoniemi)

Joka tapauksessa 400-luvun (eaa.) Ateenan demokraattisen kauden kulttuurien kukoistus muodostaa perustan merkittävälle osalle länsimaisen sivilisaation myöhempiä saavutuksia.

Sota tuhosi kukoistuksen

Jostain syystä menestyvän kansakunnan tai valtion fanaattinen tarve on aina laajentua ja alistaa muita kansoja ja maa-alueita hallintaansa. Tämä taipumus yleensä ennen pitkää tuhoaa myös koko alkuperäisen valtion. Niin kävi myös kukoistavalle ja demokraattiselle Ateenalle.

Ateenalainen Thukydides (n. 455 – n. 395 eaa.) kuvaa Ateenan ja Spartan välistä kolmekymmenvuotista sotaa teoksessaan Peloponnesolaissota. Sitä on pidetty kriittisen historiantutkimuksen alkusysäyksenä. Teokseen sisältyy Perikleen hautajaispuhe sodassa kaatuneille. Puhe sisältää kaikki ne elementit, jotka nationalismiin vetoava poliitikko sisällyttäisi nykyäänkin palopuheeseensa.

Perikles Ksanthippoksenpoika (n.495 – 429 eaa.) oli Ateenan suuruudenajan valtiomies ja taiteiden suosija, hän rakennutti myös Akropolin ja Panthenon temppelin. Ateenan ja Spartan välinen sota päättyi ateenalaisten häviöön. Viimeisenkin ajatuksen Kreikan herruudesta ja Ateenan kukoistuksesta tuhosi rutto.

Perikleen mukaan Ateenan valtion kukoistus johtui siitä, että demokratia on kiinteässä yhteydessä yksilöiden kehitykselle. Kehittyneet yksilöt luovat valtiollisen suuruuden. Demokratiassa eläminen muovaa kansalaisia kokonaisvaltaisesti. Kyseessä ei ole kuitenkaan sopeutuminen tasapäistävään muottiin. Muun muassa nämä ajatukset jäivät innoittavaksi perinnöksi jälkipolville.

Eurooppa on mahdollisuuksien maanosa

Ensimmäinen tiedetty maininta Euroopan alueesta on homeerisessa hymnissä Apollolle, noin vuodelta 522 eaa. Satakunta vuotta ennen Perikleen puhetta Kerameikoksen hautausmaalla. Eurooppa nimi on kreikkalaista alkuperää. Tarun mukaan ylijumala Zeus ryösti Eurooppa-neidon Foininkiasta valkoiseksi häräksi naamioituneena ja ui neito selässään Kretan saarelle.

Nationalismi

Saksalaisfilosofi Johann Gottfried Herder käytti nationalismi-sanaa jo 1700-luvun lopulla, vaikka brittihistorioitsija Elie Kedourien mukaan nationalismi on vasta 1800-luvun alussa keksitty oppi. Sen mukaan ihmiskunta jakautuu luontaisesti kansakuntiin ja ainoa hyväksyttävä hallinnon tapa on kansallinen itsehallinto.

”Kumpikohan nationalismi on hyväksyttävämpää tai oikeampaa; Espanjan vai Katalonian,” hän mietti ääneen.

 

LA NIEBLA DEL MAR EN EL SOL _ MERISUMUA AURINGOSSA                              

Espanja on erilainen maa ilmastoineen ja ihmisineen. Yli kaksikymmentä vuotta jokaiseen vuoteeni on kuulunut kolme kesää, ensimmäinen ja kolmas Costa Blancalla, missä myös opetan akvarellia ja kirjoitan. Suomen kesää ei tietenkään voita mikään.

Vähitellen olen oppinut ymmärtämään Iberian niemimaalla elävien kansojen historiallisista taustoista johtuvia pyrkimyksiä. Espanjassa ilmestyvän, suomalaisille suunnatun lehden toimittaja kirjoitti, että Espanja on perinteisesti tolerantti maa. Kirjoittaja ymmärtää ilmeisesti perinteeksi vain Francon jälkeisen ajan eli aika ennen vuotta 1975 ei kuulu hänen historiallisiin perinteisiinsä.

Jos Espanjalaiset haluavat unohtaa Francon ajan, he haluavat toden näköisesti unohtaa myös 1400-luvun lopussa alkaneet juutalaisten ja muhamettilaisten vainot. Muhammedin kuoleman jälkeen 632 jaa. islamilaiset olivat levittäytyneet vuoteen 711 mennessä Etelä-Espanjaan, ja 732 aina Keski-Ranskaan saakka (siis sadassa vuodessa), jossa Kaarle Martel pysäytti islamilaisten etenemisen Poitiers’ssa.

Espanjan uskonnoista
Iberian niemimaalla eri uskontokunnat elivät neljä-viisisataa vuotta ilman suurempia kahnauksia. Maurilainen kulttuuri ja rakennustaide näkyvät edelleen eri puolilla Espanjaa, ja heistä, maureista, sanotaan, että he olivat tolerantteja toisuskoisia kohtaan.

Katoliset espanjalaiset aloittivat reconquistan 1100-luvulla. Takaisinvalloitus kesti noin kolme sataa vuotta. Espanjalaiset yrittivät käännyttää toisuskoisia tai ajoivat heidät maasta. Vuonna 1492 saatiin valloitettua Granada maureilta, ja se oli reconquistan viimeinen etappi.   

Vuonna 1517 Luther julkisti teesinsä mm. anekauppaa vastaa. Tästä käynnistyi reformaatio eli uskonpuhdistus. Katolinen kirkko haluttiin ehdottomasti pitää puhtaana protestanttisista vaikutuksista. Niiden torjumiseksi Keskiajalla perustettiin inkvisitio, pahin kaikista vastauskonpuhdistuksen työkaluista. Se levisi myös Espanjaan, missä sen sanotaan olleen tehokkainta ja kuoleman rangaistusta käytettiin usein löyhin perustein.

Kuinka moneen kansanmurhaan nämä ns. tolerantit espanjalaiset ovatkaan syyllistyneet. Kanarian saaria asuttaneet guanchit tapettiin 1500-luvulla sukupuuttoon. Pitkine seipäineen alkuasukkaat pyrkivät valloittajia pakoon, hyppien rotkojen yli, mutta valloittajat veivät voiton.

Geneettisten tutkimusten perusteella suuri osa guancheista oli Pohjois-Afrikasta muuttaneiden heimojen jälkeläisiä, jotka siirtyivät Kanarian saarille mahdollisesti Saharan kuivumisen aikoihin n. 6 000 eaa.. Guanchien kielestä voidaan löytää yhtymäkohtia berberikieliin. Guanchit eivät berberien tavoin syöneet lainkaan kalaa, ja eurooppalaisten saapuessa he eivät osanneet pyydystää sitä. Varhaisimmat espanjalaiset lähteet kuvailevat guancheja vaihtelevasti, mutta 1500-luvun lähteiden mukaan Teneriffan guanchit olivat pitkiä, ruskettuneita, vahvarakenteisia, vaaleahiuksisia ja sinisilmäisiä.

Kanarian saariin kuuluvalla La Comeran saarella esiintyy kieli, joka on viestimistä viheltämällä, jo 1400-luvulla paikallisten tiedetään käyttäneen sitä. Vähitellen espanjalaismiehittäjätkin omaksuivat kielen. Viheltämällä voidaan muodostaa noin 4 000 sanaa ja vaikeakulkuisessa maastossa äänenkantama voi olla jopa kolme kilometriä. Silbo on ollut pakollinen oppiaine La Comeralla vuodesta 2000 alkaen ja vuonna 2009 se sai Unescon Intangible Heritage -statuksen.

Pannukakku vai pallo
Kristoffer Kolumbuksen rantauduttua Amerikkaan 1492 alkoi Iberoamerikan intiaanien orjuuttaminen. Kolumbus ei etsinyt Amerikkaa vaan meritietä Intiaan. Hänen ongelmansa ei ollut maapallon muoto vaan sen koko.  Filosofi Aristoteleen kerrotaan jo lähes kaksituhatta vuotta ennen Kolumbusta todistaneen maapallon pyöreäksi. Hän laski myös maapallon ympärysmitan lähes oikeaksi.

Kun Keskiajan lopulla Euroopan yliopistoissa opetettiin, että maailma on pallo, kirkon edustajat ja kansa uskoivat vielä pannukakkuun, jonka keskellä sijaitsi Jerusalem. Maapallon alapuolella oli ”ylösalaisin maa”. Siellä asui yksisilmäisiä jättiläisiä, kyklooppeja ja koirankuonolaisia. Uskottiin myös Fenix-lintuun, joka syntyi uudestaan omasta tuhkastaan.

Nousu, uho ja tuho
Espanjasta tuli mahtimaa viisisataa vuotta sitten, kun konkistadorit alkoivat roudata hopeaa ja muita rikkauksia Iberoaméricasta emämaahan. Ne alkuasukkaat, joita ei tapettu tai jotka eivät kuolleet vanhan maailman tauteihin, ajettiin omilta asuinsijoiltaan kaivoksiin louhimaan arvometalleja herrakansan tarpeisiin.

Rikastumisen ja menestymisen autuutta kesti vain sata vuotta, kunnes Espanjalle kävi samoin kuin monille muille ikuisiksi tarkoitetuille imperiumeille – maan asema mureni ja se unohtui Pyreneitten taakse. Espanja eristyi Euroopasta sukupolvien ajaksi ja suuntautui enemmän Iberoaméricaan.

Valta johtaa hulluuteen ja hulluus valtaan
Läpi ihmiskunnan historian maailmaa ovat johtaneet monet hullut, vallanhimoiset, henkisesti häiriintyneet tai muuten arvaamattomat johtajat.

Kun Espanjassa, Habsburgien sukuun kuulunut, Carlos II ”Hullu” kuoli vuonna 1700 jaa. ilman perillistä, alkoi Espanjan perimyssota (1701 – 1714 jaa.), joka kesti 13 vuotta. Valta siirtyi Ranskaan Bourboneille, ja Ludvig XIV:n pojanpoika kruunattiin Ranskan Versaillesissa Espanjan kuninkaaksi.

Katalonia, Navarra ja Pais Vasco (Baskimaa) ryhtyivät aseelliseen vastarintaan, jonka bourbonilaiset kukistivat julmasti. Silloin jo synnytettiin vastakkain asettelu katalaanien ja Bourbonien välille, ja se on jatkunut nykyaikaan asti mm. toistuvina itsenäistymispyrkimyksinä. Bourbonien aika oli poliittisten myllerrysten ja monien skandaalien aikaa, niinpä espanjalaiset lakkauttivat monarkian ja tekivät Espanjasta tasavallan 1931.

Diktaattori Francon aika
Vuonna 1936 Francisco Franco johti joukkoineen Espanjan sisällissotaan, joka vaati ainakin puolen miljoonan ihmisen hengen. Hän julisti taistelevansa isänmaan, kirkon ja monarkian puolesta. Voitettuaan sodan Franco kuitenkin ihastui valtaan niin paljon, että antoi Alfonso XIII:n kuolla maanpaossa Roomassa. Näin Franco otti lujan niskalenkin Espanjan kuninkaallisista. Hän ajoi myös Don Carlosin, Espanjan nykyisen kuninkaan, Felipen, isoisän maanpakoon.

Vuonna 1947 Franco julisti Espanjan kuningaskunnaksi, mutta hallitsi itsevaltaisesti monarkiaa elin-ikäisenä presidenttinä vuoteen 1975. Hän piti itsellään myös seuraajansa valitsemisoikeuden.  Francon kuoleman jälkeen, vuosia kestäneissä neuvotteluissa, sovittiin, että Francon ajan julmuudet haudataan.  Joulukuun 6.1978 hyväksyttiin maalle Perustuslaki.  

Uudelleen syntynyt Fenix-lintu
Vielä 1960 luvulla YK luokitteli Espanjan kehitysmaaksi. Runsaan kymmenen vuoden kuluttua siitä oli tullut maailman yhdeksänneksi suurin teollisuusmaa. Miljoona ulkomailla, lähinnä Saksassa, työskentelevää espanjalaista lähetti neljänneksen tuloistaan kotimaahan. Noilta ajoilta ovat peräisin siirtotyöläisten sanonnat: ”niňos de septiembre” ja ”cama caliente”.

Franco ei ymmärtänyt taloudenhoitoa, mutta hän kannatti omavaraisuutta. Ulkomaalaisia investointeja alkoi virrata Espanjaan, ja kun Francon hallitus poisti viisumipakon, turismi ponkaisi liikkeelle.

Kuningas Felipe VI
Nykyinen Espanjan kuningas Felipe syntyi tammikuussa 1968 Madridissa, Espanja oli silloin vielä tiukasti diktaattori Francon hallinnassa. Kun Felipen isä Juan Carlos nousi Espanjan kuninkaaksi 1975, Felipe sai Espanjan kruununperilliselle kuuluvan Asturian ruhtinaan arvon vuonna 1977 vain hieman ennen, kun täytti yhdeksän vuotta.

Felipe solmi avioliiton 2004 uutistoimittaja Letizia Ortiz Rocasolanon kanssa. Pariskunnalla on kaksi tytärtä, Leonor (s. 2005) ja Sofia (s. 2007). Kesäkuussa 2014 Felipe VI:sta tuli Espanjan kuningas. Uuden hallitsijan urakkana on ollut kuningasperheen naarmuuntuneen julkisivun kiillottaminen.

Merkille pantavaa on kuitenkin, että 1.10.2017, katalonialaisten ns. kansanäänestyksen yhteydessä, kuningas ei maininnut puheessaan lainkaan Kataloniassa harjoitettua poliisiväkivaltaa. Valtiollinen poliisi hakkasi silloin satoja itsenäisyyttä kannattavia kansalaisia sairaalakuntoon, koska Katalonian itsehallintoalueen oma poliisi, Mosso d’Esquadra, tyytyi ainoastaan seuraamaan rauhanomaista kokoontumista, eikä estänyt äänestämistä.

Espanjan pääministeri Mariano Rajoy painoi paniikkinappulaa. Ihmisiä yritettiin estää äänestämästä ja ääniuurnia takavarikoitiin. Risteilyaluksilla yöpyneet valtiollisen poliisin väkivallan käyttäjät palkittiin, ja siitä kieltäytyneet paikalliset poliisit joutuvat oikeuteen ja erotetuiksi viroistaan.

Mielenkiintoista on myös, että Kansallispäivän, El Dia de la Hispanidad, espanjalaisen kulttuurin päivän juhlaparaatista ja muista juhlallisuuksista puuttui Espanjan 17:sta itsehallintoalueesta kolmen; Katalonian, Navarran ja Pais Vascon edustus.    

Ympyrä sulkeutuu
Meillä Suomessa islamilaisten suurmoskeijahanke puhuttaa ja jakaa mielipiteitä. Madridissa on jo suurmoskeija, La Mezquita M30 minareetteineen. Maassa on kaikkiaan n. 1500 rekisteröityä moskeijaa, joissa imaamit vaihtuvat viiden vuoden välein. Saudi Arabian wahhabitien sharia-laki valtaa alaa, ja terroristit pääsevät kuollessaan paratiisiin. Espanjaa islamilaiset nimittävät Al Andalukseksi.

 

 Entä nykyään
”Ulkomaalaista, joka on kiinnostunut maan tavoista ja kulttuurista, ihaillaan ja kannustetaan – mutta ei pakoteta mihinkään. Maassa vallitsee turvallisen oloinen länsimainen kulttuuri.” Jatkaa toimittaja pääkirjoitustaan.

Tämä näkyi, kaksipuoluejärjestelmän hajoamisen jälkeen, neljän puolueen taisteluna. Hallitusta ei meinattu millään saada muodostettua. Monen kuukauden yritysten jälkeen muodostettiin vihdoin Mariano Rajoyn vähemmistöhallitus.

Syvälle juurtunut ja aikaisemmin osittain hyväksytty korruptio on nostettu syytettyjen pallille. Maan korkeita johtajia ja vallankäyttäjiä talutetaan oikeuteen ja vankilaan päivittäin. Televisiokanavat suorastaan nautiskelevat korruptoituneiden pidätyksillä. Sama laaja korruptioilmiö on vallalla kaikissa ”oliivimaissa” ja monissa Itä-Euroopan maissa. Sen kitkeminen näyttää olevan miltei mahdotonta. Euroopan Unionin maissa kulttuurierot ovat suunnattoman suuret.

Kodista ja perheestä
Sosiologi Amando de Miguelin mukaan Espanjassa on kolme perinnettä, jotka erottavat miehet naisista: arabi-, juutalainen- ja katolinen perinne. Francon aikana sukupuolten erottelu säilyi esim. kirkoissa ja uimarannoilla. Nykyään tiedotusvälineet näyttävät käsittelevän entistä enemmän sukupuolten välistä epätasa-arvoa ja naisiin kohdistuvaa väkivaltaa.

Pohjoismaalaisittain katsottuna perheen asema Espanjassa on vielä vahva. Syyllisyys ei kasaannu katolisessa elämänpiirissä, synnit saadaan anteeksi ripillä, kun taas protestantin syntikuorma kasvaa ja saa hänet paiskimaan töitä yhä lujemmin.  Taputtamisperinne on myös erittäin suosittu, jopa hautajaisissa taputetaan, kun arkku lasketaan hautaan. Kenellehän silloin taputetaan?

Jalkapallo on Espanjassa lähes uskonto, ainakin se on maailmankatsomus. Kaksi kertaa vuodessa pelattava El Clasico, Real Madridin ja Barcelonan huipputaitavien pelaajien ottelu, on mielestäni maailman parasta jalkapalloa.

Ilosofiaryhmämme vetäjä lähetti terveisiä
Lampimat holat Sinulle! Tässäpä tulee lupaamani valta– sanan määritelmä:
” Valtaa on niillä ihmisillä, jotka hallitsevat niitä väyliä, joiden kautta toiset ihmiset saavat tarpeensa tyydytetyksi”! Anna hulluuden palaa ja muistuta lukijoitasi myös seuraavalla: ”Jokainen ihminen on hullu. Eroa on vain määrässä ja laadussa”.

SUOMIKUVIA JA HIPPUSIA HISTORIASTA

Eri sukupolvet katsovat asioita eri näkökulmista

Me suomalaiset haluamme kokea yhteenkuuluvuutta ja ylpeyttä omista saavutuksistamme, ja onhan siihen ollut monta kertaa aihettakin lyhyen historiamme aikana. Haluamme tuntea olevamme aivan erityinen kansa tällä Telluksella. Maamme juhlavuoteen liittyen monilla kirjoittajilla ja eri alojen taiteilijoilla on ollut ja tulee olemaan tarve kertoa Suomen synty- nykyisestä ja tulevasta historiasta, omista lähtökohdistaan ja oman tietämyksensä pohjalta. ”Kotimaa tää pohjoinen” -teemaan liittyen maalasin minäkin oman suomikuvani, ja tallensin siihen ”Vahvuutemme”.

Nuoremman polven toimittaja Heikki Kärki pitää sata-vuotiasta Suomea menneeseen jämähtäneenä tosikkona. Hän arvelee, että Itsenäisyyspäivän pönötys kestää tänä vuonna 365 vuorokautta. Miksi historiasta poimitaan vain ne hetket, joilla voidaan kiillottaa kuvaa sisukkaasta, rehellisestä ja kokoonsa nähden merkittävämmästä kansakunnasta? Onnettomat kohtalot ovat yhtä todellista historiaa kuin sankaritarinatkin. Suomi on hyvä maa elää, mutta huumori puuttuu kokonaan itsenäisyydestä puhuttaessa. Se on sääli, sillä jos historiaa tarkastelee pilke silmäkulmassa Suomi vaikuttaa inhimilliseltä vanhukselta, jonka elämään on kuulunut myös kommelluksia ja hortoilua. Välillä on hännystelty Saksaa, välillä Neuvostoliittoa ja välillä Yhdysvaltoja.

Ylävitoset Suomelle

Presidentti Sauli Niinistö pohti uudenvuoden puheessaan hyvän ja pahan elementtejä. Hän kehotti kaikkia kansalaisia tuntemaan vastuunsa ja auttamaan vähempiosaisia. Kansallisuusaatteen ja Talvisodan ihmeen tulisi tukea oikeudenmukaisuuden tunnetta ja johtaa hyvän tekemiseen. Niinistön mielestä kuljemme varjojen maassa, niinpä pahaan varautuminen on tärkeää. Pahalle on pantava rajoja. Koska EU on heikompi kuin koskaan, sen yli puhutaan idän ja lännen välillä. Tiedon hankkiminen ja vaihto ovat tärkeimpiä asioita murenemista enteilevässä EU:ssa.  

Ei Suomea ole aina ollut ja tutkimus on vielä kesken

Sata-vuotiaan menneisyydessä on monia tapahtumia, jotka kaipaavat uudelleen arviointia. Professori Henrik Meinanderin mukaan Suomi muodostui vasta 1800-luvun lopulla, siihen asti se oli ollut vain pienen, älymystön ja virkamiesten muodostaman ryhmän ajatus. Suomen ja Saksan sotien aikaisessa historiassa olisi myös uudelleen tutkittavaa. Olisi otettava huomioon kansainväliset tekijät sekä talous.

Dosentti Teemu Keskisarja aloittaisi Suomen historian ajasta ennen itsenäisyyttä. Ruotsin vallan kriittinen tarkastelu on ollut vuosikymmeniä epäsuosiossa. Tutkija täräyttää suorasukaiseen tapaansa: ”Ruotsi kohteli Suomea v-maisemmin kuin mikään Euroopan siirtomaavalta (alusmaitaan). Onko täysin unohtunut, ettei suomalainen ennen 1800-luvun loppua voinut käyttää suomen kieltä oikeudessa edes arkisissa perintö- ja lapsenruokkoasioissa. Ruotsi saisi olla kiitollinen Suomelle, jonka takana se on ollut suojassa (Venäjältä) tuhat vuotta.”

Professori Martti Häikiö pitää sisällissotaa (vapaussotaa) Suomen historian hirveimpänä tragediana, jonka taustasyistä ja uhrien kokemuksista on kirjoitettu paljon, mutta kapinan syyt ja siihen ajautuminen puuttuvat lähes kokonaan uudemmasta tutkimuksesta. Häikiön mielestä pitäisi selvittää, miksi Suomen Sosiaalidemokraattinen Puolue päätyi vallankumoukseen (1917 – 18) saatuaan jo kertaalleen enemmistön eduskuntaan sekä keskeiset vaatimuksensa läpi lainsäädännöksi asti. Siitä huolimatta punakaarti miehitti Helsingin. Senaatin puheenjohtaja, pääministeri P.E.Svinhufvud joutui piilottelemaan kaupungissa henkensä kaupalla, kunnes pääsi pakenemaan.

Nykyaika ja urbaani elämänmuoto

Suomessa sotien jälkeistä ilmapiiriä leimasi pelko maailman jakaantumisesta kahtia. Ilmapiiriä leimasivat sisäpolitiikan epävakaisuus, lakkoliikkeet ja kommunisminvastaisuus sekä suuret luokka ja varallisuus erot. Professori Laura Kolbe kysyy: ”Olemmeko nyt palaamassa kahteen Suomeen, kahteen kuplaan, vai nostetaanko esiin sillanrakentaminen ja politiikan konsensus, yhteistyö ja yksilöllisyys?”

Laura Kolbe syntyi 1950-luvun puolivälissä, jolloin vietettiin nykyaikaisen muotoilun, urheiluosaamisen, kotikulttuurin ja naiskauneuden juhlaa, Vanha sivistysihanne ja nouseva modernismi elivät rinnakkain. Elintason noustessa yhteiskunta oli liikkeessä parempaan. Suomi liittyi 1955 Yhdistyneiden kansakuntien ja Pohjoismaiden neuvoston jäseneksi. Peruskoulutusta ryhdyttiin uudistamaan ja hyvinvoinnista puhumaan.

Kolben mukaan, sotien jälkeinen isänmaallisuus kietoutui valtiouskollisuuden ja sosiaalisen vastuuntunnon ohjelmaksi. Varsinainen murros tapahtui 1960- ja 1970-luvuilla, kun alettiin toteuttaa uudenlaista sosiaalista ja talouspoliittista ajattelua. Valtion tuli turvata kansalaisten perusoikeudet. Oikeusvaltion rinnalle kasvoi sosiaalivaltio. Aikakauden idea jatkuu 2000-luvulla, on lisättävä hyvinvointia ja turvallisuutta sekä kohotettava huonompiosaisten väestöryhmien asemaa.

Vanhat klassikot palaavat käsiimme. Runebergin Vänrikki Stoolin tarinat ovat moraalisten kertomusten kokoelma. Sen ytimessä on suomalainen sankaruus. Siihen kuuluu peräänantamattomuutta, sosiaalista toveruutta, lainkuuliaisuutta ja mielen tyyneyttä. Topeliuksen Maamme kirja antaa isänmaalle kasvot ja identiteetin. Sankaruustarinasta nousi pysyviä myyttisiä ominaisuuksia, kuten sisu. Kuokka on vaihtunut tietokoneeksi, mutta ruumiillinen jaksaminen on edelleen hyve.

Suomessa eletään nykyään urbaanisti. Metsällä on kuitenkin myyttinen voima ja se dominoi maisemaa. Metsään liittyy impivaaralaisuus, joka nousee Aleksis Kiven Seitsemästä veljeksestä. Impivaaralaisuus on mielenmaisema, johon kuuluu suomalaisten oletettu henkinen eristäytyminen. Joskus tuntuu, että impivaaralaisuus on ottanut ylivallan mielissämme.

Eurooppa on enemmän kuin kansallisten kulttuurien summa

Puhutaan, että Euroopan aika käy vähiin, väestö ikääntyy ja talouskasvu on lähes olematonta. Eurooppa on kolmen vuosituhannen ajan aina syntynyt uudelleen. Näissä vuorovaikutuksen virroissa suomalaisuus on elänyt, voimistunut ja pärjännyt. Valtiollinen itsenäisyys on todiste siitä. Suomikin kukoistaa, kun Eurooppa voi hyvin. Moniarvoisuuden sietäminen on myös eurooppalaisuutta. Vahvimmillaan Suomi on, kun valtio vetää, sivistykseen panostetaan, metsä muuttuu kullaksi ja maanpuolustushenki on virkeää.

On puhuttu pelosta

Valikoiva naismuistini alkaa perunakellarista, jossa laarien päälle oli heitetty filttejä pehmikkeeksi. Oviaukosta tiirailimme taivaalla lentäviä pieniä lentokoneita, jotka näyttivät leluilta. Kotkaa pommitettiin silloin rajusti. Myöhemmin olin vähän aikaa Ruotsinpyhtäällä sotaa paossa eräässä maalaistalossa. Tilalla oli suuri sonni. Sen kiiltävän nenärenkaan heilahtelu aidan takana kiinnosti kovasti kaupunkilaistyttöä.

Mummollani oli pieni tasaperäinen jolla, millä hän ylitti lyhyen merimatkan Kotkan Hovinsaaren rannasta Hietasen saareen. Siellä asuivat mummon vanhemmat ja paljon muuta sukua. Olimme lähteneet mummon kanssa soutamaan Hietasta kohti. Äkkiä mummo huopasi jollansa proomun perän alle piiloon. Taivaalta tippui alas ”tesantteja” (kuten mummo asian ilmaisi) laskuvarjoilla. Odottelimme jonkin aikaa ja matka jatkui. En osannut pelätä, vaikka mummon ilme olikin vakava.

Isäni syntymästä on sata vuotta. Hän on kauan sitten piirtänyt kuvan minun lapsuuteni Hietasesta. Siellä oli saha ja lautatarha, koulu, jossa pidettiin häät ja hautajaiset, osuuskauppa ja rannassa iso sauna. Pitkät huussirakennukset halkovat aluetta pytinkien välissä. Lankkulopottiksi kutsutun asuinalueen kautta pääsi polkua pitkin sikalaan. Jokaisella ruokakunnalla oli oma lättinsä ja kasvimaa sen kupeessa. Saaren Kotkan puoleisessa kärjessä olivat uimakopit ja uimaranta. Sieltä pääsi siltaa myöten Pikkuhietaseen. Pytingeissä asuttiin hellahuoneissa, sahalta saatiin lankunpätkiä lämmitykseen, ja tehtaan pilli soitti porukat töihin. Isonpytingin siskonpetillä oli turvallista nukkua.
Moottorivene kuljetti Hietasen asukkaat Kotkan satamasta saarelle, mutta rospuuttoaikana käytettiin isompaa laivaa, joka lähti Miljoonamöljän läheisyydestä. Kun meri jäätyi, potkuri oli kätevin ja nopein kulkuväline jäätiellä.

Hietasen saarelle perusti sahan viipurilainen yritys Paul Wahl & Co. vuonna 1874, saha siirtyi W.Gutzeitin omistukseen vuonna 1909. Sahan yhteyteen nousi työläisten asuinalue. Pengertie rakennettiin 1970-luvulla, kun Hietasesta tehtiin RoRo-satama. Samassa yhteydessä asuinalue purettiin.

Pelko on turha tunne

Vuosikymmeniä myöhemmin pienet pojanpoikani tulivat ensimmäistä kertaa meille yökylään ilman vanhempiaan. Kuulin, kun pienempi kuiskasi viereiseen sänkyyn veljelleen: ”Eihän meitä pelota, kun meitä on kaksi”.

Olemme seikkailleet hänen kanssaan yli puoli vuosisataa maalla, merellä ja ilmassa, todella vakavissakin olosuhteissa, mutta yhteisen vaelluksemme varrella hän on saanut minut ymmärtämään, että pelosta ei ole mitään apua. Pelko vie toimintakyvyn ja sumentaa aivot, pahan paikan tullessa pitää pystyä ajattelemaan ja pohtimaan ratkaisua.

VEDEN JA MAAN TARINOITA

Valencian vaelluksella

Kävimme Valencian Mercat Centralissa tutustumassa kauppahallin tarjontaan. El Mercado Central de la ciudad de Valencia on modernin rakennustaiteen luomus vuodelta 1914. Katseeni eksyi pyöreästä kattoikkunasta alas eri tavalla esteettisiin mereneläviin. Mariscoja toinen toistaan kummallisempia lojui kasoittain myyntipöydillä.

Kiertelimme myös Valencian rakennustaiteen temppeleissä. Museum i Oceanográficissa parasta oli delfiinien esitys, varsinkin kolmen delfiinin osastolla suoritetut pystykierteet. Museo de las Ciencias Principe Felicessa voimakkaimmin mieleeni jäi jäljitelmä muinaisen eläimen päästä.

Päivämatkat Valenciassa olivat pitkiä, koska hotellimme oli kaukana vanhasta keskustasta. Kellon tuntiviisari ehti pyörähtää täyden ympyrän parina päivänä jaloittelun aikana. Teki mieli välillä silkasta kengät jalasta, kuten eräs vaeltaja oli jo ehtinyt tehdä. Minne lienee kadonnut ilman kenkiä. 

Muinoin

Jo 30 – 20’000 vuotta sitten muinaiset ihmiset vaelsivat Beringin salmen kautta Pohjois-Amerikan mantereelle ja kulkeutuivat vuosituhansien aikana Etelä-Amerikan kärkeen saakka. Todennäköisesti ainakin myös viikingit, portugalilaiset, islantilaiset kalastajat ja Aasiasta lähteneet merenkulkijat olivat käyneet jo paljon ennen Kolumbusta Amerikan mantereella. Näistä varhaisemmista käynneistä on löytynyt ja löytyy todisteita koko ajan.

 

Trollausta Espanjasta

Kylmän sodan aikana Yhdysvallat alkoi etsiä Euroopasta sopivia paikkoja voimakkaiden lyhytaaltoasemien rakentamiseen, ja läntisen propagandan lähettämiseksi sosialistisiin maihin niiden omalla äidinkielellä. Vuonna 1958 Yhdysvallat osti 33 hehtaaria maata Espanjan Costa Bravalta Gironan lähistöltä. Alueelle rakennettiin toimitiloja ja peräti 13 mahtavaa antennia, joista korkeimmat ulottuivat yli 170 metrin korkeuteen. Tämä radioasema, Radio Liberty, oli suuri menestys, ja Neuvostoliitto yritti padota lähetyksiä laajamittaisella radiohäirinnällä.

Krimillä loma-asuntoonsa elokuussa 1991 arestiin laitetun presidentti Mihail Gorbatsovin kerrotaan sanoneen, että hän sai tietoja ulkopuolisesta maailmasta vain pienestä radiovastaanottimesta kuunnellessaan Radio Libertyn ohjelmia.

Viimeiset ohjelmat lähetettiin vielä vuonna 2001, kymmenen vuotta Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen. Radioaseman mahtava antennifarmi räjäytettiin 2006 ja metalliromu kuljetettiin kierrätykseen. Myös betoniset perustukset räjäytettiin ja kaikki elektroniset laitteet, generaattorit ja polttoainevarastot purettiin.

Amerikkalaisten tukikohdat

Vuonna 1953 Yhdysvallat ja Espanja sopivat amerikkalaisten sotilastukikohtien perustamisesta maahan. Laivastotukikohta rakennettiin lähelle Cadizia Rotaan ja kolme lentotukikohtaa sijoitettiin Morón de la Fronteraan (Sevillasta kaakkoon), Torrejóniin (lähellä Madridia) ja Zaragosaan. 1990-luvun alkupuolella, amerikkalaiset luovuttivat Torrejónin ja Zaragozan Espanjan ilmavoimille. Sen sijaan Andalusiassa sijaitsevat tukikohdat Rota ja Morón jäivät edelleen USA:n käyttöön.

Yhden miehen vallankumous

Harvoin jos koskaan missään maassa yksi mies on tehnyt onnistuneen vallankumouksen ilman minkään poliittisen puolueen tai muunkaan ryhmittymän tukea. Donald Trump teki sen Amerikan presidentin vaaleissa. Hän voitti vastustajansa, joka edusti Washingtonin establishmentia ja puoluepoliittista eliittiä.

Vaalituloksen selvittyä hän pohti: ”Kuinkahan clintonilainen Eurooppa selviää USA:n presidentinvaalin tuloksesta.”

KAUNIITA JA RUMIA

Kesän suloa

Suomen kesä on ohi, mutta Espanjassa lämpöä ilmeisesti riittää joulukuuhun asti, koska merivesi on mahtava lämpövarasto kuuman kesän jälkeen.

Sankareita…

Askeleeni suuntautuvat lähes päivittäin Sankaripuiston halki. Näin syyskesällä se on kauneimmillaan. Kuopion Tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvoston kokouksessa kuulin, että eräs jäsen oli tehnyt aloitteen mustien graniittisten nimilaattojen korvaamisesta valkoisilla rautaristeillä. Kun tätä näkymää katselee, ei voi muuta kuin ihmetellä muutosesitystä.

Onko heitä

Ukrainan konflikti on jatkunut jo muutaman vuoden, eikä ihmisten kärsimyksillä näytä loppua olevan. Kun EU sohaisi entisen Venäjän/Neuvostoliiton imperiumin mandaattia, Venäjä reagoi heti ja palautti itselleen Krimin niemimaan. Syttyi sisällissota, jossa myös venäläiset joukot ovat osallisina. Ukraina on myös uskonnollisesti kahtia jakautunut, lännessä roomalaiskatoliset ja idässä ortodoksit.

Puhuessamme ukrainalaisten kärsimyksistä, emme me suomalaisetkaan aina ole olleet vain sivustakatsojia. Kun ukrainalaiset yrittivät tulla tammikuussa 1940 Suomussalmen kautta Ouluun, heidät otettiin melko nuivasti vastaan. Emmekä me suomalaiset yhtään häpeä sitä.

Suomussalmen ja Raatteentien taisteluissa, Suomen torjuttua venäläisten ensimmäisen hyökkäyksen joulukuussa 1939, Neuvostoliitto lähetti apuun Ukrainassa kootun valiojoukkoyksikön, joka myös torjuttiin. Sen menetykset olivat yli 5 000 miestä: kaatuneita, haavoittuneita, kadonneita, paleltuneita ja yli tuhat sotavankia.

Josif Stalinin sanotaan aikoinaan todenneen, että yhden ihmisen kuolema on murhenäytelmä, mutta miljoonanihmisen kuolema on vain pelkkä tilastomerkintä.

Pitkäviha

Baltian maat ovat olleet pitkään suurvaltojen pelinappuloita. Saksan ja Neuvostoliiton hirmuteot 1900-luvulla toistensa maissa tunnetaan melko laajalti, mutta näiden jättiläisten puristuksiin jääneiden balttien kärsimykset ovat aivan omaa luokkaansa, ja niistä puhutaan hyvin harvoin. (Brit Buttar: Jättien puristuksessa, Taistelu Baltiasta 1941 – 1945.)

Liettua, Latvia ja Viro kärsivät paljon enemmän kuin suurvallat. Baltian maat ovat suhteellisen pieniä. Viron väkiluku on n. 1.3 miljoonaa, Latvian n. kaksi miljoonaa ja Liettuan n. kolme miljoonaa. Maat menettivät toisessa maailmansodassa viidesosan väestöstään, enemmän kuin mikään muu maa Puolaa lukuun ottamatta.

Kolmikko koki kolme perättäistä miehitystä. Pahinta on, että suuri osa miehitettyjen maiden kansalaisista kuoli omien maanmiestensä surmaamina. Kulloinenkin miehittäjä käytti täten hyväkseen valtaansa. Tämä verenvuodatus on jättänyt syvät arvet, joista kärsitään vielä nykyäänkin. Neuvostoliiton ikeen alla baltit ehtivät olla viisikymmentä vuotta. Suuri venäjänkielinen väestö on muodostunut erityisesti Virolle (30 prosenttia) ja Latvialle (34 prosenttia) ongelmaksi, (Liettuassa on venäjänkielisiä vain 7 prosenttia), jonka maat ovat luvanneet hoitaa vähitellen aikaa myöten – mutta se tuskin onnistuu. (Leena Hietanen: Viron kylmä sota.)

Lännen ja idän raja

Viron koillisosassa sata metriä leveän Narva-joen länsirannalla seisoo saksalaisten keskiajalla rakennuttama mahtava Hermannin linna, Joen toisella puolella sitä uhkaa Venäjän ruhtinaitten rakennuttama Iivanan linna. (Professori Seikko Eskola: Venäläiset Baltian ongelmana.) Linnojen välillä on Naton ja Venäjän raja. Narva-joen länsipuolen väestöstä 95 prosenttia on venäjänkielisiä, mutta eivät he kuitenkaan halua jäädä Narvaan, eivätkä siirtyä Venäjän puolelle vaan hakeutuvat Viron kaupunkeihin. Tallinnan asukkaista 47 prosenttia on venäjänkielisiä.

Baltian maissa on kaikkiaan miljoona venäjänkielistä. Osalla väestöstä ei ole minkäänlaisia kansalaisoikeuksia. Onko tämä mahdollisesti syynä siihen, että Baltian maat eivät halua osallistua yhteiseen taakanjakoon, koskien Eurooppaan suuntautuvaa kansainvaellusta.

Arvaamattomia arvoja

Radio-Suomen toimittaja tuossa vieressäni olevasta vastaanottimesta heläyttää: ”Kello jatkaa porskuttamistaan eteenpäin, ja pitää kiirettä”.
Median mukaan kaikista pyhistä perusarvoista loukkaamattomin on sananvapaus. Mutta milloin voidaan sanoa, että jopa taiteellisen esityksen sanavalinta loukkaa kuulijoita. Kuopion taidemuseossa näyttelyn avajaisissa hyvä maku ylitettiin moneen kertaan. Tallensin siellä tämän valokuvan. Yksi valokuvaajista makaa selällään lattialla.

Huomioitsija

Taas kerran hän mumisi itsekseen: ”Pystyyköhän Suomen hallitus, valtamedian toivomuksen mukaan, säätämään sellaisen lain, että väkivalta kielletään lailla.”

KIMURANTEIKSI JÄÄTYNEET SUHTEET

Kaikki keikuttavat venettä

Sanotaan, että samassa EU-veneessä ollaan, mutta pitääkö se paikkansa. Näyttää siltä, että monissa veneissä soudetaan, ja muutamat niistä ovat uppoamaisillaan. Maanosamme kannalta oli varsin mielenkiintoista, että UK:n ja EU:n eliitit pohtivat pääministeri David Cameronin johdolla brittien vaatimia etuoikeuksia vuorokausi sotalla samaan aikaan, kun miljoonakaupunki Aleppoa pommitettiin groznyksi, ja hallitsematon kansainvaellus eteni EU:n alueella.

Erilaista elämää    

Välimeren länsipäässä ihmiset lomailevat ja loikovat aurinkoisella hiekkarannalla samaan aikaan, kun pakolaiset pyrkivät itäpäässä henkensä kaupalla Välimeren yli Euroopan puolelle. Muuttoliike varmasti vain kiihtyy kevään edetessä ja kesällä. Lähi-idässä ja Afrikassa miljoonia ihmisiä odottaa, epäinhimillisissä oloissa, sodan keskellä tai äärimmäisessä köyhyydessä, pääsyä parempiin oloihin.

Kreikan ja Balkanin maiden sietokyky on jo nyt äärimmilleen venynyt pakolaisten suuren määrän vuoksi, kun taas muutamat Itä-Euroopan maat, joilla ei ole minkäänlaista pakolaisten vastaanottojärjestelmää pyrkivät pitämään pakolaiset loitolla. Turkki kiristää EU-mailta kuutta miljardia, viisumivapautta ja muita etuja, jotta pakolaisongelma saataisiin ratkaistua edes väliaikaisesti lähempänä ihmisten kotimaita. Nähtäväksi jää, mitä takeita EU:lle on Turkin avusta.

Uutisia kuunnellessaan hän mumisi itsekseen: ”EU aikoo ratkaista maahanmuutto-ongelman järjestämällä pakolaistenvaihtoviikot.”

Jättiläiskilpikonna

Euroopan unioni perustettiin, jotta EU:n sisämarkkinoilla (kansainvälisten suuryritysten toivomuksesta) työvoima, tavarat, palvelut ja pääoma voivat liikkua yhtä vapaasti maasta toiseen kuin maan sisällä. Todennäköisesti kukaan ei silloin ajatellut, että vapaa liikkuvuus taattiin myös kansainvälisille rikollisille ja terroristeille. Monet Euroopan valtiot ovat liian mahtipontisia, entisiä suurvaltoja, että ne kykenisivät estoitta sovinnolliseen yhteistyöhön.

Kun muut sopimukset olivat jääneet vain teksteiksi, joita rikottiin, nostettiin taustalle jäänyt rauhanaate etusijalle. Rauhantyötä vauhditti EU:n saama Nobelin-rauhanpalkinto vuonna 2012. Rauha on säilynyt alueen läntisessä osassa Pariisin ja Brysselin terroristi-iskuihin saakka. Pariisin iskujen jälkeen Ranskan presidentti totesi maansa olevan sodassa. Ilmoittaakohan koko EU nyt, Brysselin iskujen jälkeen, olevansa sodassa, koska iskut kohdistuivat suoraan Unionin sydämeen? Mutta ketä vastaan sodittaisiin – terrorismiako vai Islamilaista kalifaattia vastaan?

Terrorismi

Epäsymmetrinen sota ei ole mikään uusi asia. Partisaanit, sissit, vastarintaliikkeet, vapaustaistelijat ja terroristit, ovat aina käyneet ja käyvät epäsymmetristä sotaa. Pariisin ja Brysselin pommi-iskut ovat tyypillisiä epäsymmetrisen sodan esimerkkejä.

Mistä me länsimaalaiset hyvikset olemme saaneet sen ylivertaisen armolahjan, että me tiedämme, mikä on erilaisen maailmankatsomuksen omaaville ihmisille hyväksi? Mikä oikeus meillä on levittää omaa elämäntapaamme asevoimin muihin maihin?

Islam ja Isis

Kun Muhamed kuoli vuonna 632 jaa., islamilainen maailma jakaantui kahtia. Shiiat erosivat sunneista omaksi ryhmäkseen perimyssodan seurauksena. Nykyään muslimeja on maailmassa 1,6 miljardia, joista sunneja on noin 80 %. Sunnien ja shiiojen välisissä sodissa ei pohjimmiltaan ole kysymys pelkästään uskonnosta vaan heimot tai valtiot käyvät keskenään taistelua vallasta. Näihin taisteluihin ovat aina sekaantuneet (ristiretkistä lähtien) myös ulkopuoliset kuten nykyään USA, EU ja Venäjä.

Islamilainen valtio on Irakin pohjoisosassa ja Syyriassa toimiva jihadistijärjestö, jonka monet määrittelevät myös terroristijärjestöksi. Se perusti alueelle Kalifaatin kesällä 2014. Isisin ideologia perustuu sunni-islamilaiseen wahhabismiin, joka on Saudi-Arabian valtauskonto.

Follow the money

Mistä Isis (rikkain terroristijärjestö) saa rahansa ja kenen kanssa se käy kauppaa? Suurin tulolähde on öljy, jota pumpataan Irakista ja Syyriasta ja myydään Turkkiin ja Iraniin tai niiden kautta. Muita tulolähteitä ovat olleet ja ovat: Mosulin keskuspankin kassan ryöstö (425 miljoonaa dollaria), kiristys, panttivangit, ihmiskauppa, salakuljetus ja muinaismuistojen myynti.

Kauhuskenaario

Suomen puolustusvoimissa tehtyjen tutkimusten mukaan älykkyystestien tulokset ovat alkaneet huonontua 1990-luvun lopusta lähtien. Siihen saakka parempi koulutus ja ravitsemus sekä infektiotautien väheneminen pitivät ihmisälyn nousukäyrän positiivisena. Norjassa ja Tanskassa armeijatesteissä on havaittu sama ilmiö. Lasku näkyy jatkuvana erityisesti numerotaidoissa.

Asiaa ovat tutkineet myös brittiläiset tutkijat, antropologi Edward Dutton ja psykologi Richard Lynn. Tutkimuksia on tehty seitsemässä maassa ja kaikkialla tulos on samansuuntainen sukupuolesta riippumatta. Sen yleismaailmallisuus ja jatkuva suunta ilmentävät, että jotain on todella tapahtunut suurten ikäluokkien lapsille. Fiksuuntuminen on kääntynyt laskuun.

Syyksi on tarjottu maahanmuuttoa, mutta Suomessa se ei ole ollut niin merkittävä tekijä, että se olisi vaikuttanut armeijan teettämiin testeihin. Toiseksi syyksi on tarjottu kännykkäkulttuuria. Kuten lapsi imee energiansa vanhemmiltaan, älykännykkä imee itseensä älyn käyttäjästään. Tosin älyllisen suorituskyvyn lasku alkoi jo, kun puhelinta käytettiin vain soittamiseen.

Jotain uutta älykkyystutkimusta tehdään myös Suomessa, sillä maankuulu YLE:n tutkiva journalismi uutisoi, että kaikki suomalaiset pöntöt pyritään rekisteröimään fasebookiin ja muualle someen. Tuhannet ovat jo hoitaneet hommansa, mutta miljoonaan pönttöön tähdätään.

Sometkut

Suorastaa avunhuudolta kuulostaa toimittaja Sami Vainion ilmaus: ”Sulkekaa hyvät ihmiset se sosiaalinen media, edes hetkeksi, saatte vähemmän sytykkeitä, mutta enemmän happea ajatella.” Täytyy sanoa, että tämä asia ei paljon hätkäytä sivusta seuraajaa, ihmetyttää vain mihin kaikkeen turhanpäiväiseen sormeiluun ihmisillä on aikaa.

Harras toive

Kylpyläkäynnillä pitäisi käsittääkseni harrastaa muutakin toimintaa, kun makailla lämpimien vällyjen alla. Uskon, että seuraavalla kerralla armoitettu aurinko antaa toisenlaisia mahdollisuuksia.

Sylvi Kekkonen:
”Vain ne, jotka kiihtyvät samoista asioista, ymmärtävät toisiaan”, Ja tähän hän taas tokaisi, että mikään ei tyhmennä niin paljon kuin samamielisten seura.

VAPAUDEN KAIPUU

Mitä onni on

Maailmalla levitellään edelleen onnellisuudenoppeja, joita amerikkalaiset ”puppugeneraattorit” syytävät. Konsulttifilosofit saarnaavat perusteetonta hyvän fiiliksen politiikkaa, jolla saadaan aikaan vain vääristyneitä onnenodotuksia ja turhan nauramista, käkätystä jokaiselle ääneen lausutulle kommentille.

”Unohda tällaisten oppien omaksuminen ja ole oman itsesi emäntä/isäntä, ajattele omilla aivoillasi ja tutustu historiaan ”somesopan” sijasta”, neuvoo railakaspuheinen historiandosentti Teemu Keskisarja ja toteaa: ”Ei mitään uutta auringon alla – ei edes pojantähden alla.”

Onnellisuudet tulevat ja menevät ja historia toistaa itseään. Siitä voi oppia. Jos tuntee maailmanhistorian suuret linjat ja perusasiat sekä seuraa erilaisia uutislähteitä ja ajankohtaisohjelmia, eivät mitkään mullistukset tule yllättäen. Maapallon ilmasto ja säät muuttuvat, ja väestö paisuu ylisuureksi. Asuinsijat ja ruoka vähenevät, suhteellinen köyhyys lisääntyy ihmismäärän kasvun myötä, ja rikkaudet kerääntyvät enenevästi yhä harvempiin käsiin. Yli seitsemän miljardin ihmisen maapallolla Oxfam laskee upporikkaita käsiä olevan vain 62 paria. Niillä on raskas taakka, koska niiden kantama taakka on yhtä suuri kuin 3,5 miljardin köyhimmän yhteinen osuus.

Aseet puhuvat edelleen

Ja niiden pitääkin puhua, jotta aseteollisuus pyörisi, sillä vanhojen aseiden viimeinen myyntipäivä lähestyy. Yleisesti tiedetään ketkä myyvät, mutta ketkä ostavat. Tietysti ne, joilla on rahaa. Me hyvikset käytämme aseostoihin puolustusmäärärahoja siis verorahoja. Mutta mistä rahat tulevat terroristeille ja muille pahiksille: huumeista, prostituutiosta, ihmiskaupasta ja tietysti alehintaisesta öljystä?  Kuka Isiksen ”tuotteita” ja erityisesti öljyä ostaa?
Viisi suurinta ja pysyvintä aseidentuottaja- ja vientimaata ovat USA (70 %), Englanti, Ranska, Venäjä ja Kiina. Nämä viisi suurta ovat myös kaikki YK:n Turvallisuusneuvoston pysyviä jäseniä. Kuulostaa vitsiltä, mutta sitä se ei ole.

Viime vuosisadan alkupuolella Theodore Roosevelt oli eräs Yhdysvaltojen sotaisimmista presidenteistä, mutta sai Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1906. Nykyinen presidentti Barack Obama julisti eräässä linjapuheessaan ”Theddy” Rooseveltin suureksi esikuvakseen. Obama sai Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 2009 Yhdysvaltojen käydessä tuolloin samanaikaisesti kahta sotaa.

Amerikassa ammutaan vuosittain 30 000 kansalaista, eikä Obama meinaa millään saada rajoituksia maansa vapaaseen asekauppaan. Vapaa maa, rajoituksia ei suvaita, vaikka lapsia tapetaan tuhansittain joka vuosi. Väkivaltaviihde vauhdittaa väkivaltaista käyttäytymistä ja netti antaa yksityiskohtaisia neuvoja ja keinoja elämäänsä turhautuneilla surmaajille. Tappopelit ohjeistavat pienimpiäkin, joiden ymmärrys ei ole vielä kehittynyt. Tiedetään vain hyvikset ja pahikset. Tämä on nyt tätä ”tietoyhteiskuntaa”.

”Uutisissa kerrotaan juuri, että amerikkalaiset ovat täsmäiskuillaan tuhonneet jo kaksi Isiksen suurta dollarivarastoa, mutta kukaan ei kerro: Mistä ne dollarit ovat tulleet? Toimittajien pitäisi oppia kysymään oikeita kysymyksiä. Vai eivätkö he uskalla.” Tuumailee hän television ääressä.

Näpelöintivehjeriippuvuus

Haasteet, hidasteet vai oikeat ongelmat, vakavia asioita vähätellään. Säälittää, kun katselen kanssaihmisteni tauotonta näpelöintiä. Lapset menettävät paljon, kun eivät opi lukemaan ja kirjoittamaan silloin, kun se on heille helpointa. Vanhempana oppiminen vaatii paljon enemmän ponnistelua, sillä näitä taitoja tarvitaan joka tapauksessa.

Esseistisessä pamfletissaan Liberalismin petos Hännikäinen ja Melender nostavat esille kirjan merkityksen: ”Digitaalisella aikakaudellamme perinteisellä kirjalla on yksi ylivertainen etu: se on ilmaisuvälinennä yksisuuntainen. Lukija voi keskittyä pelkkään tekstiin eikä hänen tarvitse antautua tekemisiin sen kirjoittajan kanssa. Kirjan sivuille painetut sanat ovat ja pysyvät, lukijan mielenoikut eivät pysty niitä muuttamaan. Parhaassa tapauksessa kirja aktivoi lukijan aivosolut tehokkaammin kuin mihinkään keskusteluun osallistuminen. Lukiessa ei nimittäin tarvitse valita roolia, vaan voi kaikessa rauhassa punnita lukemiaan ajatuksia, kiistellä niiden kanssa tai innoittua niistä.”

Naisen vapaudesta

Ihmisen historiassa on ollut monenlaisia kausia ja kulttuureita, joissa miehet ovat enemmän tai vähemmän aliarvostaneet jopa sortaneet naisia. Mutta historia tuntee myös toisenlaisia esimerkkejä.
Marjo T. Nurminen kirjoittaa Tiedon tyttärissään, että Muinaisessa Egyptissä naisilla oli moniin naapurikansojen naisiin verrattuna poikkeuksellisen hyvä yhteiskunnallinen asema. Heillä oli monia oikeuksia, kuten omistus- ja perintöoikeus. Vaimot eivät olleet miestensä omaisuutta, kuten esimerkiksi Mesopotamiassa. Egyptissä naisia ei suljettu naistentaloihin, kuten myöhemmin antiikin Ateenassa.

Egyptiläiset naiset saattoivat käydä töissä kodin ulkopuolella ja valvoa lakiteitse oikeuksiaan. Monet naiset olivat luku ja kirjoitustaitoisia. Maassa tiedetään olleen myös arvostettuja naislääkäreitä. Muinaisen Egyptin kolmetuhatvuotisen historian aikana nainen saattoi nousta vallan ylimmälle huipulle.

Hatšepsut
Monet egyptologit pitävät Hatšepsutia yhtenä parhaiten onnistuneista Muinaisen Egyptin faraoista. Tämän naispuolisen faraon hallituskausi sijoittui Uuden valtakunnan 18. dynastiaan n.1500 eaa. Kuningatar Hatšepsut kruunautti itsessä faraoksi ja hallitsi kaikkiaan kaksikymmentä vuotta aina kuolemaansa saakka. Hatšepsutin suurin rakennusprojekti oli Deir el Bahriin rakennettu valtava Amonille omistettu hautatemppeli Djeser djeseru (Pyhimmistä pyhin). Temppeli on vieläkin nähtävissä Niilin länsirannalla, lähellä Kuninkaiden laakson sisäänkäyntiä.

Nefertiti
Egyptin kuningatar Nefertiti oli Atonia palvovan farao Ekhnatonin päävaimo n. 1300 eaa. Hänen nimensä tarkoittaa ”kauneus on saapunut”. Amarna-kauden kaunottarella oli vaalea iho ja sirot piirteet, egyptologit ovat arvelleet, että Nefertiti saattoi olla vierasmaalaista syntyperää. Nefertitillä ja Ekhnatonilla oli kuusi tytärtä. Hiukan ennen Ekhnatonin hallituskauden loppua ilmestyy Ankhkheperura-Neferneferuaten nimellä tunnettu sijaishallitsija. Ilmeisesti Nefertiti muutti nimensä siirtyessään kuningattaresta sijaishallitsijaksi. Ekhnatonin kuoltua Nefertiti muutti nimensä Semenekhkareksi, kun hänestä tuli miehensä seuraaja. Nefertiti ja Smenkara ovat siis mahdollisesti sama henkilö.

Tausret
Tausret-setepenmut – Ylin nainen – Mut-jumalan rakastama oli Egyptiä hallinneen farao Seti II vaimo ja kuningatar. Setin kuoltua ja hänen poikansa Siptahin noustua valtaan Tausret otti todellisen vallan ryhtymällä sijaishallitsijaksi. Sairaaloisen pojan kuoltua Tausret kruunautti itsensä faraoksi kuningatar Hatšepsutin tapaan n. 1180 eaa. Hän oli 19. dynastian viimeinen farao.

Berenike
Kuningatar Berenike II n. 240 eaa. oli toisessa avioliitossaan Ptolemaios III kanssa, ja he saivat ainakin kolme lasta. Kun Ptolemaios III oli sotaretkellä Persiassa, uhrasi Berenike hiuksensa Afroditelle, jotta hänen miehensä palaisi turvallisesti kotiin. Bereniken hiukset pantiin jumalattaren temppeliin Zefyrionissa, mutta ne katosivat. Temppelin vartijat olivat jo saamassa kuolemantuomion, kun hoviastronomi ilmoitti kuninkaalle, että hiukset ovatkin löytyneet taivaalta Afroditen lahjoittamana, jotta kaikki saisivat niitä ihailla. Tähtikuvio sai tämän takia nimekseen Bereniken hiukset.
Kyseisen tähtisikermän nimi ja sen syntyvaiheet, selvisivät tässä yhteydessä minullekin. Aikoinaan olin kiinnostunut taivaankappaleista opiskellessani fysiikan tunneilla aurinkokuntamme ja maailmankaikkeuden ihmeitä. Aurinkoamme kiertävien planeettojen joukossa ”liehuvat” yhä lukuisat Bereniken hiukset.

Kleopatra
Ptolemaiosten hallitsijasukuun kuuluva Kleopatra VII Filopator oli Egyptin kuningatar 51–30 eaa. ja Egyptin kreikkalaisajan viimeinen hallitsija. Nimi Kleopatra on kreikkaa ja tarkoittaa ’isän kunnia’. Kleopatra nousi kuningattareksi 18-vuotiaana ja uudelleen 21-vuotiaana menetettyään välillä vallan veljelleen. Kleopatra oli hallitsijana julma, kuten hallitsijat hänen aikanaan yleensäkin: hän murhautti useita vastustajiaan ja kilpailijoitaan, kuten veljensä sekä siskonsa. Kleopatra oli kuitenkin epäilemättä uskottava sotapäällikkönä, sillä hänen onnistui kerätä maanpakonsa aikana Syyriassa kokoon suuri ja kontrolloitu palkka-armeija. Hän oli tuolloin 20 vuotias. Sodan jälkeen Kleopatran asema kuningattarena oli vankka, sillä hänen vastustajansa olivat kaikki poissa pelistä ja hänen kuningaspuolisonsakin oli vain muodollinen kanssahallitsija ilman suurta valtaa. Myrkyillä leikitelleen Kleopatran kauneudesta ja kuolemasta ovat tutkijat esittäneet monia eri versioita.

Sofi
Nykyaikaisena rohkeana ja vapaana ”kirjojen kuningattarena” voitaneen pitää kirjailija Sofi–Elina Oksasta, joka on myös itse omilla ansioillaan luonut merkityksensä miljoonien lukijoiden mielikuvitusmaailmassa. Omaperäisen ulkonäkönsä ansiosta hänestä on tullut eräänlainen ikoni. Hän tietää mihin pyrkii: vielä parempaan kirjoitustaitoon. Hän syntyi ja kasvoi koulukaupungissani Jyväskylässä Suomalaisen sähköasentaja isän ja virolaisen diplomi-insinööriäidin ainoana lapsena, kahden kulttuurin välillä. Elokuussa 2011 Sofi avioitui tietotekniikka-alalla työskentelevän Juha Korhosen kanssa.
Oli miellyttävä tavata ystävällinen ja joustava Sofi. Hänen kertomansa mukaan viimeisin kirja Norma, liittyy myös mm. naisten hiuksiin, joita epätoivoiset ihmiset myyvät ansaitakseen rahaa. Naisten hiusten merkitys ei ole tuhansien vuosien aikana ainakaan vähentynyt. Ehkä bittiavaruudessa liehuu vaikka kuinka paljon naisten hiuksia säteillen tähtien lailla.

Lopuksi hän mukailee George Orwellia: Jos ajatukset voivat korruptoida kielen, niin myös kieli voi korruptoida ajatukset.

AJATUKSEN LENTOA

Kurkien solidaarisuus

Kurkiauraa katsellessani ihmettelen usein miten suuret linnut jaksavat lentää valtavan pitkiä muuttomatkoja. Tähän antaa selityksen biologi William Vehmala Turun yliopistosta. Kurkiaura elää koko ajan. Auran vetäjä vaihtuu niin, että jokainen johtaa vuorollaan ja tekee samalla raskainta työtä. Siivellä lentävän taakkaa helpottaa edellä lentävän linnun siivenkärkien aiheuttama noste. Heikoimmat yksilöt vetävät auraa vähemmän aikaa kuin vahvat. Väsyttyään kärkilintu siirtyy auran hännille, eikä kokonaan uupunutta lintua jätetä yksin. Jokainen kurki tietää, että matka joutuu sitä nopeammin mitä paremmin yhteistyö sujuu. Huonon johtamisen pahin loukku on, että johtaja ei halua jakaa vastuullisia tehtäviä muille peläten menettävänsä valtansa.

Kesyt eläimet pysyvät ”lapsenkasvoisina”

Jo Charles Darvin aikoinaan ihmetteli kesyyntymisen oireryhmää, jota kutsutaan domestikaatiosyndroomaksi. Mistä se saa alkunsa? Vuonna 2014 Adam Wilkinsin johtama tutkijaryhmä selvitti asian Stellenbosch-instituutissa Etelä-Afrikassa. Oireiden syy on hermoston kehityksessä syntynyt pieni solukasauma. Koiranpentu ei pelkää, sillä ei vielä ole taistele- tai pakene viettiä. Kiltinnäköisten eläinten aivot jäävät pieniksi, mutta ne eivät silti näytä olevan yhtään vähemmän rakkaita omistajilleen.

Hän oli aamulenkillä ja näki keskellä jalkakäytävää ison Mierda del perro: n. Läjän keskelle oli joku turhautunut kadunsiistijä pystyttänyt lapun, jossa luki: Mi dueño hijo de puta”. Tämä on urbaani, mutta silti tosi juttu.

Mitä liikkui Nemon mielessä

Ehkä se oli kuullut heinävetisistä hiehoista, jotka olivat karussa toista viikkoa viime kesänä. Joka tapauksessa saksanpaimenkoira Nemo hyppäsi bussiin ja matkusti yksin kymmenen kilometriä Vuorelasta Kuopioon. Se oli saattanut hautoa pakoa jo pitempään ja huomasi tilaisuutensa tulleen, kun bussin ovi oli sopivasti auki.

Kulttuurihistorioitsija Johan Huizinga esitti kirjassaan Leikkivä ihminen (1938), että leikkiminen synnyttää kulttuurin. Leikki ei erota ihmistä ainakaan sellaisista kattavasti tutkituista eläimistä kuin apinoista, koirista ja rotista. Tämä on siis kahdeksankymmenenvuoden takaista tietoa.

Viime vuosina eläinten mieltä on tutkittu runsaasti. Aivokuvantamisissa ja laboratoriokokeissa on havaittu, että eläimet näkevät unia, muistavat, huijaavat ja kokevat epäreiluutta. Ne surevat ja kärsivät sekä iloitsevat ja riemuitsevat. Neurotutkija Antonio Damasion mukaan vasta vivahteikas, laaja tietoisuus synnyttää persoonallisuuden ja identiteetin. Onko mahdollista, että tämän tapaisia ominaisuuksia on myös eläimillä, sillä niidenkään tunne-elämä ei liene toisesta maailmasta.

Eläväinen seiska

Tutustuimme viime keväänä asiantuntijoiden opastuksella Torreviejan tronoihin ja pasoihin sekä niiden uskonnollisiin veistoksiin. Ensimmäistä kertaa näin aivan läheltä Marian sydämessä olevat seitsemän miekkaa. Esittelijä kertoi, että miekanpistot kuvasivat Marian seitsemää kärsimystä. Raamatussa pyhä luku 7 esiintyy alituiseen. Muun muassa maailma luotiin seitsemässä päivässä. Monissa muissakin kulttuureissa luku seitsemän on pyhä luku.

”Hän on purjehtinut seitsemällä merellä”. Mistä tällainen sanonta tulee? Sen historia ulottuu muinaiseen Mesopotamiaan, jossa tunnettiin seitsemän planeettaa. Tätä kautta seitsemästä tuli pyhä luku, joka silloin yhdistettiin myös tunnettuihin meriin. ”Seitsemän merta”-sanonnan nykyiseen yleisyyteen on ehkä eniten vaikuttanut Rudyard Kipling runollaan ”The Seven Seas” vuodelta 1896. Esseetyylisessä tekstissä seitsemän kirjoitetaan yleensä kirjaimin.

Seiska on tärkeä luku myös monissa arkisissa asioissa

Suomen Opetushallituksen vuoden 2004 ohjeiden mukaan poikkiviiva ei kuulu seitsemään. Tämä kirjoitustapa on siitä lähtien aiheuttanut sekaannusta ja muun muassa lisännyt hylättyjen äänien määrää vaaleissa, sillä seitsemän ja yksi on hankala erottaa toistaan.
Muualla Euroopassa harvinainen poikkiviiva otettiin käyttöön Suomessa 1900-luvun alussa tykistökenraali Vilho Nenosen aloitteesta. Hän piti viivaa tärkeänä sekaannusten välttämiseksi raskaan tulen johtamisessa.
Elämme muuttuvassa yhteiskunnassa, joten Suomen opetushallitus julkisti viime kesänä 4.8.2015, että numero 7 saa poikkiviivansa takaisin ja l-kirjaimeen lisätään päätekoukku, jotta se erottuu numerosta 1.

Muita mieleeni tulevia seiskoja

1) Seitsemän kuolemansyntiä, joista pahin on kateus.
2) Vanhan maailman seitsemän ihmettä, joista vanhin on Kheopsin pyramidi Egyptin Gizassa. Se rakennetiin noin neljä ja puoli tuhatta vuotta sitten, ja on ainoana antiikin ihmeenä säilynyt meidän päiviimme saakka.
3) Typen järjestysluku on seitsemän. Se on hajuton, väritön ja mauton, hieman ilmaa kevyempi kaasu. Typpi on elintärkeä kaikelle elämälle. Kasvit eivät saa sitä ilmasta, joten maaperän lannoittaminen on tärkeää.
4) Arpakuution vastakkaisten tahkojen summa on seitsemän. Noppien sivut on yleensä numeroitu niin, että vastakkaisten sivujen summa on aina sama, esimerkiksi tavallisen kuusisivuisen nopan vastakkaisten sivujen summa on seitsemän – silmäluvut on aseteltu näin ainakin antiikista saakka. 5) Seitsenpäiväinen viikko on todennäköisesti lähtöisin Babyloniasta, jossa kuukausi jaettiin neljään noin seitsemän päivän jaksoon ja päivät nimettiin ”seitsemän planeetan” eli auringon, kuun ja viiden paljaalla silmällä erottuvan planeetan mukaan.
6) Äänestys prosentti on ollut viimeisten 30 vuoden aikana Suomen eduskuntavaaleissa noin 70, jopa alle, siis tyydyttävä. Tämä kertoo suomalaisen demokratian ohuudesta. Muissa kehittyneemmissä Pohjoismaissa prosentti on jopa 80.
7) Seitsemän oli kutsumerkkien tunnus edesmenneessä Kuopion läänissä, jonka koen edelleen kotiseudukseni, vaikka en olekaan savolainen. Kutsumerkillä erotetaan radioasemat toisistaan dataliikenteessä, puheliikenteessä, sähkötyksessä tai muussa viestinnässä.
8) Sitten ovat tietysti vielä Aleksin Kiven Seitsemän veljestä, joka on ensimmäinen suomenkielinen romaani, ja Lumikki ja seitsemän kääpiötä: Grimmin tunnettu satu. Se on pohjana Disneyn ensimmäisessä pitkässä, värillisessä animaatioelokuvassa vuodelta 1937.

Hän huikkaa ajatuksen pohdintaan:

”Yhä useammat saavat hyvät eväät elämään, ja yhä harvemmat eväät hyvään elämään.”

SYKSYN SULOA

Jättöjuova
Taivaalle tähyäminen on meidän perheessä yleensä hänen heiniään, mutta innostuinpa minäkin nappaamaan tämän kuvan mökin pihamaalla. Syksyn edetessä lentoreitit kytevät yhä useammin mielessä, kun lähtö Torreviejaan lähestyy.

Madonluvut vanhoille käsityksille
Toisin kuin Espanjassa Suomessa varsinainen kesäaika oli hyvin vetinen, niinpä se sai katseeni kiinnittymään kasteeseen siis kastematoon. Madot eivät ole erakkoja, jotka harhailevat mullassa satunnaisissa paikoissa vaan viettävät hyvinkin ”sosiaalista elämää”. Visa Nuutinen on tehnyt väitöstutkimuksen Kastelierojen lisääntymisestä ja ekologiasta. Se sisältää paljon tietoa näiden maata möyhentävien kaksineuvoisten matojen elämästä.

Kastemadon eteneminen on hyvin hidasta puuhaa, koska se joutuu syömään reittinsä maan sisässä. Lyijykynänpaksuiset pystysuorat käytävät voivat ulottua kolmen metrin syvyyteen. Matotaajamissa reikiä on noin viidentoista sentin välein, joten ”kylävierailut” ovat helppoja. Sateella ja öisin lierot tulevat ulos käytävistään ja niiden parittelu tapahtuu maan päällä. Vaikka yksilöt elävät vain kahdesta kolmeen vuotta, niiden lisääntymiskyky on uskomattoman suuri. Vuodessa lierot tuottavat luonnonmultaa tonneittain hehtaaria kohti.

Nopeat muutokset
Maailman väkiluku ylitti miljardin vuoden 1800 paikkeilla, nyt meitä on yli seitsemän miljardia ja tämän vuosisadan lopussa väkeä on jo yksitoista miljardia. Euroopassa asui seitsemänkymmentä vuota sitten kolmannes maapallon väestöstä, nyt enää kymmenen prosenttia. Samaan aikaan Afrikan väkiluku on kaksinkertaistunut ja tällä vuosisadalla se nelinkertaistuu miljardista neljään miljardiin. Yli puolet maailman väestöstä asuu kaupungeissa

Digiaika on luonut uudenlaisia keinoja pakolaisille, kun he etsivät turvallisempaa tai muuten mukavampaa paikkaa. Tieto kulkuväylistä ja vastaanottopalveluista eri maissa leviää sekunneissa. Koska yksin pakeneminen ja siirtyminen omasta maasta kaukaisiin oloihin saattaa olla vaikeaa, ihmissalakuljetuksesta on tullut hyvin tuottavaa liiketoimintaa, miljardibisnestä. Salakuljettajia on vaikea saada kiinni ja rangaistukset ovat mitättömiä, joten toiminta kukoistaa.

Ihmiset ovat aina vaeltaneet sotien ja muiden kriisien tieltä. Köyhyys ei ole mikään syy vaan yleensä seuraus huonosta hallinnosta, joka on myös useimpien sotien aiheuttaja. Afrikassa on vain muutama valtio, jossa on edes jonkinlainen säällinen tai toimiva hallinto. Saharan eteläpuoli on vaurasta aluetta, mutta ihmiset kärsivät, sillä siellä vallitsevat korruptio, ahneus ja ryöstökapitalismi, vaikka johtajat ovat saaneet koulutuksensa länsimaisissa huippuyliopistoissa – tai ehkä juuri siksi.

Narrien laiva
Ulkomaantoimittaja Heikki Aittokoski lähti etsimään vastauksia siihen, mistä kaikki kärsimys, köyhyys, ahneus ja väkivalta tulevat maailmaan. Narrien laiva kertoo hänen tutkimusmatkastaan neljällä mantereella. Lukemisen arvoinen kirja kertoo maailman karuudesta, mutta myös siitä, että on toivoa. Kleptogratia eli institutionaalinen varastaminen on maailmanlaajuista. Syyttävä sormi kääntyy kehitysmaiden eliitteihin, mutta esimerkkejä löytyy joka puolelta maailmaa. Ukrainaa ja Keniaa kutsutaan välitilamaiksi. Huhtikuussa 2013 Puolan ulkoministeri Radoslaw Sikorski vieraili Ukrainassa. Raskaansarjan eurooppavaikuttajalla oli ranteessaan vain 130 euron arvoinen kello. Ukrainalainen lehti Tyžden alkoi irvailla ukrainalaispoliitikoille, jotka kantoivat ranteissaan kymmenien tuhansien eurojen kelloja. Voi hyvin kuvitella minkä viestin poliitikot antavat niille, jotka elävät äärimmäisessä köyhyydessä.

Yleisesti on tiedossa, että Ukrainassa voi rahalla ostaa parlamenttipaikan. Ukrainan oligarkit ovat suurliikemiehiä, joilla on huomattava taloudellinen ja yhteiskunnallinen vaikutusvalta. Liikesuhteidensa avulla he kykenevät hallitsemaan markkinoita useilla toimialoilla. Monella oligarkeista on myös joukkotiedotusvälineitä omistuksessaan. Varallisuutensa he keräsivät Neuvostoliiton hajoamisen ja Ukrainan vuonna 1991 tapahtuneen itsenäistymisen jälkeen.

Kenian presidentti Uhuru Kenyatta, ei mikään puhdas pulmunen hänkään, yritti keväällä 2013 saada kansanedustajia alentamaan palkkojaan. Kenian 349 parlamentaarikkoa vastasi nostamalla palkkojaan 7700 euroon kuukaudessa. Palkka on 130 kertainen verrattuna kenialaiseen keskiarvoon eli noin 60 euroon nähden. Erilaisten lisien kanssa kansanedustajien palkka on 15 000 euroa kuukaudessa ja lisänä on vielä 50 000 euron autoetu.

Heikki Aittokoski suomensi Narrien laivaansa varten yli 500 vuotta vanhoja, oikeustieteen tohtori Sebastian Brantin kirjoittamia, tekstejä. ”Suuri maa tai pieni loputon on narrien joukko. Se narrinpuuron hämmentää, ken itse itsens’ ylentää. Omahyväisyyttä täynnä rinta, vaikka kuinka kertoo peilin pinta kirkkaan, selvän totuuden, vastaan katsoo narri poloinen.”

Ihmiset liikkuvat
Yli miljoona suomalaista on lähtenyt aikojen saatossa maailmalle. Siis moninkertaisesti se määrä mitä Suomeen on muutettu. Venäjän vallankumouksen melskeissä Suomeen pakeni kymmeniä tuhansia ihmisiä. Vuonna 1922 idästä tulleita pakolaisia laskettiin olevan 33 500. Inkeriläisiä tuli Suomeen 1990-luvulla lyhyessä ajassa 6 300. Kun taas 1860 – 1930 -lukujen välisenä aikana yli 300 000 suomalaista lähti pääasiassa köyhyyttä pakoon Amerikkaan. Ruotsiin töihin muutti yli 800 000 suomalaista vuosien 19945 – 1999 aikana.

Koko 2000-luvun ajan Suomessa Elinkeinoelämän Keskusliitto (EK) on vaatinut lisää maahanmuuttajia, ulkomaalaista työvoimaa. Todennäköisesti EK on nyt vallitsevaan tilanteeseen tyytyväinen, kun Suomeen saapuu joukoittain nuoria työkykyisiä miehiä. Esimerkiksi Saksa ja Ruotsi ovat jo vuosia osanneet käyttää siirtolaisia ja pakolaisia hyväkseen parantaakseen huoltosuhdetta. Ne ovat kääntäneet väestön harmaantumisen aiheuttaman haasteen voitokseen siirtolaispolitiikan avulla.

Sotalapset
Sotalapsiliiton mukaan Suomesta siirrettiin toisen maailmansodan aikana 80 000 lasta pääasiassa Ruotsiin ja Tanskaan. 1-14 vuotiaat lapset sijoitettiin yksityisperheisiin. Vuosien 1939 – 45 suomalaisten lasten siirrot olivat, suhteessa maiden väkilukuun, toisen maailmansodan maailmanennätystasoa. Enemmistö eli 72 000 lasta siirrettiin Ruotsiin. Lapsia kohdeltiin vaihtelevasti, sekä hyvin että kaltoin, jopa hyväksikäytettiin. Vanhemmistaan erotettujen lasten ei sallittu pitää edes kirjeyhteyttä entiseen kotiinsa vaan heidät eristettiin täysin.

Sodan päätyttyä pääosa lapsista palasi kotimaahan, mutta eri syistä huomattavan moni jäi palaamatta. Ruotsiin jäi noin 15 000 lasta ja Tanskaan noin 500 sinne siirretyistä noin 4 000 lapsesta. Ruotsissa ”natiivisyntyvyys” oli 1930-luvulla miinusmerkkistä, joten se oli yksi syy suuren sotalapsimäärän vastaanottoon Suomesta. Virallinen valtiojohto ei kummassakaan maassa sitä tunnusta eikä ota kantaa asiaan.

Talvisodan aikana Seppo Rossin perheestä lähetettiin kolme lasta Ruotsiin. Viisivuotias Seppo, runsaan vuoden nuorempi Tapani ja Pirkko-vauva sijoitettiin jokainen eri perheeseen Ruotsissa. Lapset palasivat Suomeen, mutta keväällä 1944 Neuvostoliiton suurhyökkäyksen alkaessa heidät lähetettiin takaisin. Seppo joutui sijoitusperheessään lähes orjan asemaan, mutta pikkuveljeä kohdeltiin paremmin ja tämä jäikin sitten Ruotsiin.

Totuus
Mikäli hän ei tähyile taivaalle, hän tähyilee kirjojaan. Saatteeksi juttuuni sain häneltä tämän Unto Kupiaisen runon: ”Totuuskin on matkustavainen, levoton sielu ja sen lajin nainen, jolla on monta ylkää, eikä se ketään hylkää. Lihoo vain ja laihtuu, aina kun sulhanen vaihtuu”.

ODOTTAVAT KATSEET KEVÄÄSEEN

Ja valkeus tuli
Vuodenvaihteen molemmin puolin katselin Suomen Kuopiossa Sankaripuiston morsiusangervojen muodonmuutoksia. Ehkä tämä ei kuvasta todellista metamorfoosia, mutta melkoista muutosta kylläkin. Viime vuoden loppupuolella morsiusangervojen rennot, kaareutuvat oksat olivat pelkät tummanpuhuvat rangot. Sitten oksille satoi ensilumi, joka kukitti ne lumikukkasilla, yhtä kauniilla kuin konsanaan kesällä. Lumisateiden jatkuessa oksat vaipuivat kinosten alle. Silti näkymä oli kuvauksellisen kaunis, kuten voitte kuvasta todeta.

Lue, kirjoita, elä
Lyhyt yliopistokurssi tammikuussa lisäsi taas kerran syttyjä kirjoittamiseen. Innostavan opettajan välittämä oivallus: Laji on vain kaapu, johon teksti pukeutuu loppuvaiheessa, sai minut etsimään tekstipinosta nykäsyjen kaavun. Kirjoittaja kohtaa tutkimusten mukaan ainakin seitsemän erityyppistä estettä kirjoittamisen aloittamiseen, mutta jos harjoittaa luovaa eteenpäin kaatumista, saattaa päästä vireeseen.

Pohjolan leijona
Nykyään niin muodikas idolien, esikuvien ja tähtien luominen ei ole mikään viime vuosikymmenien ilmiö. Ihmispalvontaa on harjoitettu aikojen alusta lähtien. Kansojen johtajat: faaraot, tsaarit, kuninkaat ja muut despootit ovat aina olleet palvonnan kohteina. Yksi mielenkiintoisimmista on kultti, joka luotiin Kustaa II Adolfin ympärille. Se sai henkilöpalvonnan hysteeriset piirteet.

Helsingin yliopiston historian dosentti Mirkka Lappalaisen mukaan Kustaa II Adolfin palvonta 1600-luvulla oli Ruotsin historian ensimmäinen suuri julkinen spektaakkeli. Tämän hovin ympäröimän instituution ”tuotteistamista” pönkitettiin muotokuvilla, painokuvilla ja tarinoilla. Kuningas kävi sotia kaitselmuksen johdattamana, jopa kanuunan kuula muutti yliluonnollisesti suuntaansa hänen kohdallaan Riian piirityksen yhteydessä.

Kustaa II Adolfin myytti kolmikymmenvuotisen sodan sankarikuninkaana oli niin suuri, että se tuntuu hautaavan alleen koko aikakauden. Kuninkaan kaatumisen jälkeen, vuonna 1632 Lȕtzenin taistelussa, myytin rehottaminen vain jatkui. Hautajaisrunoissa ja ruumissaarnoissa hänet nostettiin marttyyrien joukkoon. Myytti kuninkaasta, joka pelasti protestantit eli historiankirjoituksessa kolmesataa vuotta. Enteet ja ihmeet, politiikka ja propaganda sulautuivat 1600-luvun maailmassa toisiinsa.

Demokratia vai ei
Winston Churchill on sanonut:” Venäjä on ongelman sisällä oleva mysteeri käärittynä arvoitukseen.”
Viime aikoina on kovasti kritisoitu venäläisiä arvoja muistamatta, että Venäjä toimii juuri niin kuin on aina toiminut. Venäläiset eivät ole koskaan kuuluneet latinalaisen maailman piiriin, heillä on sisäänrakennettu mekanismi kulkea omia polkujaan. Voimissaan ovat edelleen yksinvaltius ja johtajan kunnioitus. Myös uskonnollisilla eroilla ja arvoilla on suuri merkitys ortodoksisen Venäjän ja katollisen maailman välillä, kielellisistä eroista puhumattakaan.

Kulttuurien välisissä yhteentörmäyksissä, koski se sitten venäläisiä tai islamilaisia, on perustavaa laatua oleva ongelma: Nämä toiset eivät ajattele niin kuin me ajattelemme, että heidän tulisi ajatella.

Neuvostoliiton hajottua Suomessa puhuttiin, että nyt maantiede muuttuu. Ilmeisesti unohdettiin sellainen käsite kuin geopolitiikka. Myös länsimainen poliittinen eliitti uskoi tai ainakin toivoi, että Venäjällä alkaisi demokraattinen kehitys kommunistisen talousjärjestelmän muututtua kapitalistiseksi. Seurasi kymmenen vuotta sekasorron aikaa, jonka Putin taltutti ja pani maan järjestykseen venäläisen mallin mukaan.

Kun Hannes Kolehmainen juoksi Tukholman olympialaisissa 1912 Suomen maailman kartalle, olisi hänen kannattanut katsoa tarkemmin mihin kohtaan hän sen juoksee.

Varhaisimmat maininnat 1200-luvulta
Sana demokratia on peräisin antiikin kreikkalaisesta dēmokratia (δημοκρατία) -sanasta, jolla nykyaikana tarkoitetaan tavallisesti kansanvaltaa. Alkuperäisesti dēmos ei kuitenkaan tarkoittanut koko kansaa vaan tietyllä alueella elävää köyhälistöä, Aristoteleen Politiikka (1279). Vasta myöhemmin se on siirtynyt merkitsemään yleensä alueen syntyperäisten asukkaiden muodostamaa yhteisöä.

Meidän aikanamme sana demokratia on tullut niin täyteen myönteissävyisiä sivumerkityksiä, että miltei mitä tahansa hallitustapaa on kutsuttu demokraattiseksi: esimerkiksi Iso-Britannian, Alankomaiden, Belgian ja Skandinavian maiden monarkioita, Yhdysvaltojen, Meksikon ja latinalaisamerikkalaisten maiden kaltaisia tasavaltoja sekä Neuvostoliiton ja Kiinan kansantasavallan kaltaisia kommunistivaltioita.

Trollit käyttävät hyväkseen sananvapautta
”Mitähän eroa on pietarilaisella trollitehtaalla ja suomalaisella viestintätoimistolla”, pohti hän. Pääministerin mukaan avoimessa yhteiskunnassa valtiojohdon esiintyminen sosiaalisessa mediassa, on tehokkain tapa toimia trolleja vastaan, toisin sanoen yksi suomalainen trolli vastaa kymmentä venäläistä trollia,

Puhutaan hybridisodasta ja informaatiosodasta. Mitä muuta kylmäsota oli kuin yhtä hybridi- ja informaatiosotaa? Lukuisat radioasemat lähettivät koko ajan amerikkalaista propagandaa Euroopan itärajalta rautaesiripun taakse. Radio Liberty suuntasi ohjelmansa Neuvostoliitoon ja Free Europe lähetti ohjelmaa Itä-Euroopan satelliittivaltioihin. Radioasemat kuuluivat CIA:n psykologisen sodankäynnin välineisiin (Tim Weiner: CIA:n historia). Nykyään informaatiosodassa välineet ovat vain lisääntyneet ja monipuolistuneet. (Petteri Järvinen: NSA; Näin meitä seurataan.)

Muoaliman Navan Matalikko
Luonnonvesien ympäröimän Kuopion uudistetulle ”kaaheen laakeelle” torille rakennetaan kesällä kalastuspaikka. Puuveneen pohjassa olevasta pienestä reiästä voi pilkkiä torin alla olevasta tankista kirjolohia. ”Stressaantuneita lohia”, arvelee Kuopion yliopiston vesibiologian apulaisprofessori Anssi Vainikka ja pitää hanketta eettisesti ja eläinsuojelullisesti arveluttavana. Rakennusluvan saanut ravintolayrittäjä haluaa tarjota ihmisille elämyksiä. Kuopion kaupunki on hankkeessa mukana, mutta kulttuurihistoriallisen museon mielestä hanke ei istu torille. Saa nähdä ketkä istuvat kesällä veneessä keskellä toria pilkillä!

MERKKIPÄIVIÄ JA MUUTA HAUSKAA

 

Seurasimme Suomen hallituspolitiikkaa viime kesän ja alkusyksyn aikana melko tiiviisti. Puolueen uusi toveripuheenjohtaja kehui estottomasti uutta naiskehitysministeriä ja sanoi, että tämä on kaiken lisäksi – nopea oppimaan. Tämän kuullessaan hän huomautti: ”Olisikohan toveripuheenjohtaja todennut samoin uudesta miesministeristä.”

Yleinen innostus

Nobel-kirjailija Heinrich Böll: ”Kun Jumala loi ajan, hän teki sitä tarpeeksi.” Kuinka paljon aikaa tarvittaisiin, että ihmiset oppisivat elämään ilman sotia. Sain muutama vuosi sitten häneltä lahjaksi historioitsija Peter Englundin teoksen Kirjeitä nollapisteestä. Eräässä lyhyessä novellissa kirjailija kuvaa osuvasti hurmosta, jossa elettiin sata vuotta sitten ennen ensimmäisen maailmansodan alkamista. Varsinkin nuoret, turhautuneet miehet kaipasivat muutosta jähmettyneisiin yhteiskunnallisiin rakenteisiin lehdistön toitottaessa sotapropagandaa vuodesta toiseen.

Kesällä vietettiin ensimmäisen maailmansodan muistojuhlaa, sillä juhlaahan sodan alkaminen oli. Kaikki Euroopan maat halusivat sitä ja huuma vain levisi. Ajateltiin, että tulossa oli hyvä sota ja taistelusta nousisi uusi uljaampi maailma. Intellektuellit ja taiteilijat lähtivät auliisti mukaan. Monet korkeakouluissa opiskelleet nuoret miehet saapuivat rintamalle Homeros tai joku muu runoteos tai tunnetun filosofin kirja repussaan. Kaikki etsivät seikkailua. Sodan ensimmäisinä päivinä joku runoilija kirjoitti taisteluhaudoissa olevansa onnellisempi kuin missään muualla. Taidemaalarit kuvasivat koristeellista kaaosta, vaikka eivät olleet vielä nähneet yhtään ruumista. Tunnetuimpia sodan kuvaajia olivat futuristit, jotka sukeltautuivat syvälle kauniin sodan tunnelmiin.

Murhat muodissa

Dosentti Rinna Kullaan mukaan viime vuosisadan alku oli ajan valtaapitävien kannalta vaarallista aikaa, sillä poliittiset murhat olivat tavallisia. Pelkästään Euroopassa murhattiin Italian, Serbian, Portugalin ja Kreikan kuninkaat sekä Venäjän pääministeri ja kaksi sisäministeriä. Suomessa murhattiin Nikolai Bobrikovin lisäksi, ylin lainvalvoja ja Turun hovioikeiden presidentti.

Balkanilla aika oli otollista erityisesti poliittiselle väkivallalle ja nuorison utopia-ajatteluun liittyivät olennaisesti poliittiset murhat. Eräs Suur-Serbiasta haaveileva salaseura suunnitteli murhaavansa Itävalta-Unkarin kruununprinssin. Kolmen salaseuran jäsenen epäonnistuttua murhayrityksessä neljäs jäsen sai kahdella laukauksella Frans Ferdinantin ja hänen puolisonsa Sophien hengiltä, ja Sarajevon laukaukset käynnistivät ketjureaktion.

Kolme keisarikuntaa ja ottomaanien valtakunta hajosivat

Sodan arveltiin kestävän vain muutamia kuukausia, mutta todellisuus oli kuitenkin toisenlainen. Viiden vuoden sotimisen jälkeen Eurooppa oli suurelta osin raunioina. Se mitä tuolloin tapahtui, oli maailmanhistorian suurimman onnettomuuden alku. Toinen maailmansota oli ensimmäisen maailmansodan suoranainen jatke. Sadan vuoden takaa löytyvät myös useiden nykyisten konfliktien alkujuuret, mm Lähi-idässä. Tuskin 1900-luvun hirvittäviä diktatuurejakaan olisi syntynyt ilman ensimmäistä maailmansotaa.

Vaikka ensimmäisen maailmansodan syyllisiksi nimettiin Saksa ja Itävalta-Unkari, kaikilla Euroopan mailla oli omien sisäisten ongelmiensa lisäksi suurvaltapoliittiset syynsä ryhtyä sotaan.
Käyttövoimana oli äärinationalismi, vihassa toisia kohtaan unohtuivat sisäiset riidat. Vuosia kestänyt tuho ja hävitys päättyivät Versailles’n rauhansopimukseen kesällä 1919. Sodan lopputuloksena yksistään Eurooppaan syntyi toista kymmentä itsenäistä valtiota ja, ottomaanien valtakunnan hajottua, Lähi-itään lukuisia Kansainliiton alaisia, Englannin ja Ranskan hallinnoimia, protektoraatteja.

Jotain hyvääkin

Sata vuotta sitten marraskuussa 1914 lähtivät ensimmäiset suomalaiset nuoret miehet Saksaan saamaan sotilaskoulutusta. Myöhemmin heitä alettiin kutsua jääkäreiksi. Ensimmäinen maailmansota oli yksi niistä viidestä sodasta tai vallankumouksesta, jotka loivat edellytykset Suomen itsenäistymiselle. Muut olivat: Venäjän vallankumous, bolsevikkien vallankaappaus, Suomen vapaussota ja Venäjän sisällissota.

Yleisimmät perusväittämät

Lentäväksi lauseeksi on jo muodostunut lordi Arthur Ponsonby’n toteamus vuodelta 1928: ”When war is declared, truth is the first casualty” eli vapaasti suomennettuna ”totuus on sodan ensimmäinen uhri”. Tämän olemme kaikki voineet todeta myös viime vuosien aikana. Sotapropagandaan kuuluu Ponsonbyn mukaan kymmenen yleisintä väittämää.
1) Me emme halua sotaa. 2) Vastuu on vastapuolella. 3) Vastapuolen johtaja on paholainen. 4) Me taistelemme hyvän asian puolesta. 5) Vastustaja käyttää kiellettyjä aseita. 6) Vastustaja tekee julmuuksia tarkoituksella, me enintään vahingossa. 7) Meidän tappiomme ovat vähäisiä, vastustajan erittäin raskaita. 8) Taiteilijat ja älymystö tukevat meidän asiaamme. 9) Meidän missiomme on pyhä. 10) Joka epäilee tiedottamistamme, on petturi.
Yhdeksän vuosikymmenen jälkeenkin Ponsonbyn teesit pätevät. Valitettavasti mikään ei ole muuttunut edes länsimaiden tiedottamisessa eli informaatiosodassa (propagandassa).

Yhteinen Eurooppamme

Ensimmäistä maailmansotaa eräät historioitsijat pitävät suurvaltojen Euroopan sisällissotana. Se kumpusi kiihkomielisestä nationalismista ja suurvaltojen melkein automaattisesti lukituista liittosuhteista, jotka johtivat valtavia uhreja vaatineeseen järjettömään teurastukseen. Pysyvä rauha jäi haaveeksi, koska Versailles’n rauhansopimus epäonnistui. Sota esti kerta toisensa jälkeen Euroopan yhdentymisen. Toisen maailmansodan jälkeen ”valloittajat” idästä ja ”vapauttajat” lännestä hallitsivat maanosaa. Tälle haluttiin loppu Euroopan yhdentymisellä. Yksi viime vuosisadan suurimmista saavutuksista oli se, että eurooppalaiset ovat kyenneet hautaamaan sotakirveensä ja luomaan vahvat yhteiset instituutiot rauhan tueksi.

Como pasa el tiempo

Berliinin muurin murtumisesta tuli kuluneeksi marraskuussa 25 vuotta. Vuoden 1961 kesän vietin International Student Campillä Englannin Essexissä, kun Saksassa alettiin elokuussa rakentaa 15 kilometriä pitkää muuria. Mansikkatilan majoitustalossa huonetovereinamme oli meidän suomalaisten lisäksi kaksi itäsaksalaista tyttöä. Surimme yhdessä heidän omaistensa jäämistä muurin itäpuolelle. Tytöt eivät palanneet kotiinsa DDR: ään. Muurilla tapettiin 28 vuoden aikana melkoinen joukko yli tai ali yrittäjiä. Vuonna 1990 olin hänen kanssaan kahden kuukauden Euroopan matkalla Berliinissä, ja muiden mukana hajotimme ratakiskon pätkällä muuria Check Point Charley: lla. Muutama pala muuria on vieläkin Suomessa kotonamme kivienkeräilylautasellani.

Halloween – lyhenne englannin sanoista ”All Hallows’ Eve”

Juhla on saanut nimensä 800-luvulla Irlannissa kelttien pyhistä rituaaleista (samhain) talven alkamispäivänä. Monissa länsimaissa lokakuun viimeistä päivää vietetään vainajien päivänä. Näiden arveltiin liikkuvan pyhäinpäivän aattona. Irlantilaisten siirtolaisten mukana halloweenin vietto siirtyi Amerikkaan, missä juhlan tärkein tunnus on kurpitsalyhty. Yhdysvalloissa juhla on joulun jälkeen suosituin. Halloween on mm satanistien toinen pääjuhla, vapun lisäksi. Espanjassa ja Suomessa halloweenia vietetään amerikkalaisessa muodossa. Suomessa halloween ei ole vakiintunut mihinkään tiettyyn päivään eikä sitä ole määritelty virallisissa almanakoissa.
Ennen vanhaan Suomessa vainajille vietiin ruokaa saunaan ja heidän arveltiin kylpevän ennen varsinaista pyhäinpäivää. Vuoteen 1772 asti Suomessakin pyhäinpäivä oli aina 1.11., mutta sitä on kuitenkin alettu viettää 1950-luvulta alkaen liikkuvasti lauantaina 31.10. – 6.11. 

Halloween- kuvassa hän ja hänen entinen tyttöystävänsä 20 vuoden takaa.
Feliz Navidad i Prόspero Año Nuevo.

MIKÄ MEITÄ PUHUTTAA

Kesäleikit on leikitty ja kesäkukat kuihtuneet. Muistoihin voin kuitenkin liittää kuvan aurinkoisen Savonlinnan sillankaiteen petunioista, jotka kaunistivat oopperamatkan suruvoittoista tunnelmaa. Kullervo-ooppera oli pitkästä aikaa parasta, mitä olen kokenut jokakesäisillä festivaaleilla. Esityksen musiikki, lavastus, ohjaus, esiintyjät ja kaikki näyttämölle pano olivat ensiluokkaiset, eikä tarkkaavaisuus päässyt herpaantumaan hetkeksikään. Tarina vihasta, kostosta ja väkivallasta kuvasi sattuvasti myös tämän päivän maailmaa. Ooppera oli koskettava ja julma, mutta samalla selkeä ja todentuntuinen.

Puistot koostuvat puista ja muistot koostuvat muista. Suomessa koivu on tänä vuonna karistanut ennätysmäärän hedelmiä. Onkohan se huomannut, että jotain olisi tehtävä metsien kuusikoitumisen rajaamiseksi. Muistot muista, joista joitakin voi kutsua jopa ystäviksi, on tallennettu myöhempiä kohtaamisia varten.

Pahoituksia

Kahdesti minä olen mieleni pahoittanut; Tšernobylistä ja WTC -torneista. Tornit vajosivat maahan syyskuun 11. 2001 silmieni edessä, kun satuin käväisemään työn lomassa YLE: n lämpiössä, missä työtoverini tuijottivat televisiota. Tapahtuma kirpaisi erityisesti siksi, että olin ollut vuotta aikaisemmin toisen tornin huipulla tähyilemässä Manhattanin maisemia. Kyllä ne tornit heiluivat tuulessa ihan oikeasti.

Huhtikuussa 1986 olimme matkalla Pallastunturilta Kuopioon. Suomen Lapissa vietetty kevätloma oli loppumaisillaan ja lauantaipäivän aurinko kirkasti mieliämme. Hän avasi auton radion ja sieltä tulvi ensimmäisiä nikottelevia tietoja ydinvoimalaonnettomuudesta jossakin. Minä en ainakaan heti hahmottanut paikkaa. Hän kertoi missä Neuvostoliiton osassa Ukraina sijaitsi ja tokaisi lopuksi, että käännytään takaisin, ajetaan Ruotsin ja Norjan kautta Atlantin rannikolle ja sieltä laivalla Amerikkaan. New Yorkissa asustaa hänen pikkusiskonsa. Minä siihen, että emmehän me voi mennä, kun poikamme on Haminassa RUK:ssa. Vastaus oli: ”Mitä me kaikki kuolemaan.” Jatkoimme kotimatkaa hiljaisuuden vallitessa kuunnellen välillä sekavia uutisia radiosta.

Laskeumia

Toukokuussa puuhastelin mökin pihalla kevätaskareissa, kun kuulin radiosta, että kuivia lehtiä ei pitäisi panna kompostiin vaan polttaa ydinsäteilyn vuoksi. Olin jo haravoinut kaikki lehdet ja kuskannut kasvimaan reunaan. Siihen paikkaan loppui juurikasviljelyni, enkä ole sen koommin sitä uudelleen aloittanut. Syksyllä kuuntelin professori Taisto Raunemaan luennon ja samassa tilaisuudessa hän näytti ydinlaskeumakartan. Suomi oli täynnä pieniä paikallisia pisteitä, joihin saaste oli laskeutunut. Esimerkiksi yksi järvi oli saastunut, mutta viereinen ei. Vuonna 2006 kuollut Raunemaa oli suomalainen fyysikko, jota on pidetty suomalaisen aerosolitutkimuksen isänä. Elämäntyönsä hän teki Kuopion yliopiston ympäristötieteen laitoksella. Aerosoli on kaasun ja siinä leijuvien kiinteiden hiukkasten seos.

INES 7

Tuo nimitys tarkoittaa asteikon vakavinta ydinonnettomuutta, jos Ukrainan sosialistisen neuvostotasavallan tapahtumia voi onnettomuudeksi kutsua. Ydinvoimalan määräaikaishuollon yhteydessä oli sovittu tehtäväsi koe; hätäjäähdytys- ja reaktorin pikasulkujärjestelmät kytkettiin pois päältä määräysten vastaisesti ja reaktorin tehoa pudotettiin sovitun raja-arvon alapuolelle. Joidenkin huhupuheitten mukaan vodkalla lienee ollut osuutta tapahtumaan. Kokeen lopputulos oli katastrofi. Näin siis tapahtui 28 vuotta sitten Ukrainassa – vai Neuvostoliitossa, sama slaavilainen turvallisuuskulttuuri oli kuitenkin kyseessä.

Kulttuuria ja puoluepolitiikkaa

Pietarissa avataan Suomenlahti-aiheinen näyttely Veden maailma -museossa 6.11.2014. Näyttelyyn valittiin kymmenen suomalaisen akvarellistin maalauksia. Jury valitsi minut yhdeksi näyttelyn taiteilijaksi maalauksella ”Vieraslajit valtaavat meren”. Näyttely lähtee kiertämään Venäjällä muihinkin museoihin ja työt ”seilaavat” siellä ensi kesään asti. Arvelutti vähän osallistua projektiin tämän EU:n boikottipolitiikan vallitessa. Niin, että kulttuuria vaan yli rajojen, mutta mieluummin ei mitään konfliktiin viittaavaa.

Kyllä suomessakin osataan somistaa maisemaa espanjalaisittain. Vierailimme kesällä ystävien soppakutsuilla ja talon pihamaalta nappasin tosi esteettisen asetelman.

 

Kaikkien aikojen El Clásico 23.3.2014

”Tuskin koskaan on pelikentällä nähty yhtä paljon osaamista, itseluottamusta ja niin monta miljonääriä”, tuumi hän peliä seuratessaan.

 

 

Suomi nousuun

Otaniemessä ideoitu epäonnistumisen päivä kokosi arvovaltaisen joukon suomalaisia poliitikkoja ja yritysjohtajia. Tämä sympaattinen ilmiö on peräisin Aalto-yliopistosta, joka toimii nykyään johtavana ideahautomona. Jotkut yritysjohtajat ja asialle hurahtaneet toimittajat toistavat mandrana amerikkalaisen viihdekirjallisuuden epäonnistumisen evankeliumia. Tampereen yliopiston journalistiikan vierailija-professori Elina Grundströmin mukaan epäonnistuminen on tuontitavaraa, amerikkalaisen elämäntaitokirjallisuuden tuote ja peräisin samasta puppugeneraattorista kuin positiivinen ajattelu, tunneäly ja sisäiset sankarit. Teorioissa on himpun verran totta ja paljon potaskaa.

Maailmalla liikkuu lukuisia sosiaalipsykologisia teoksia, joissa väitetään, että epäonnistumiset tekevät ihmisen paremmaksi, viisaammaksi ja empaattisemmaksi. Epäonnen autuudesta ja jalostavasta vaikutuksesta on tullut päähänpinttymä, jota viljellään jopa lasten kasvatuksessa. Oikeasti epäonnistuminen on aina jonkinasteinen katastrofi. Suomessa 1980-luvun lopulla epäonnistunut talouspolitiikka johti seuraavalla vuosikymmenellä lukuisiin itsesurmiin. Jos johtaminen pohjautuisi vain epäonnistumisen ihannointiin, Suomea ei saataisi ikinä nousuun.

Arvokas elämä

Suomessa eläkeläisväestöstä on muodostunut kestävyysvaje, vaikka vanhuksia monissa kulttuureissa on perinteisesti pidetty voimavarana, kokemuksen ja viisauden lähteenä. Qui bono, kenen etu? Valtion ja kuntatalouden etu ei ole sama kuin yhteiskunnan etu. Useimmiten isovanhemmat ovat merkittävä voimavara lastensa ja lapsenlastensa elämässä niin Suomessa kuin Espanjassa. Vanhusten määrän lisääntymisestä on tullut ongelma numero yksi. Koska sairaalassa hoito on kallista, yritetään vanhukset siirtää kotiin omaisten hoidettavaksi. Kotihoidon lisäksi näyttää olevan vain yksi vaihtoehto sairaaloiden ja terveyskeskusten pitkäaikaispotilaiden osastot. Toiminnaltaan joustavien palvelutalojen rakentaminen ja kehittäminen erilaisen toimintakyvyn omaaville vanhuksille on jäänyt täysin kotihoitobuumin jalkoihin.

Täällä Espanjassa suomalaisten ja suomalaistaustaisten ihmisten keskuudessa oppii hyvin pian oivaltamaan, miten suuri määrä energiaa ja osaamista piilee vanhenevassa joukossamme. Tottahan se on, että elinikä pitenee, satavuotiaita on Suomessa jo satoja ja yhdeksänkymppisiä tuhansia. Suomen 114. vanhin 103-vuotias Kaisa Peltonen kokkaa, jumppaa ja odottaa marjakesää, kirjoittaa Petri Pöntinen Suomen Kuvalehdessä. Tutkija Pekka Himanen korostaa, että jokaisen on luotava itselleen arvokas elämä. Todellisuudessa kaikilla ei ole siihen mahdollisuutta, sillä monien elämä tuhotaan jo lapsena. Hyväosaisilla on mahdollisuus rakentaa ”hyvä elämä” ja he varmasti tekevät sen omalla tavallaan.

Mummojen arvo

Puolalainen kolumnisti Iwona Kiuru kirjoittaa omista isovanhemmistaan Helsingin Sanomissa otsikolla Ovinaapuri. ”Heillä on aikaa ja taitoa olla läsnä ja heistä huokuva lämpö saa voimaan paremmin.” Minun oma mummoni keikkui kainalosauvoilla lähes koko aikuisikänsä ja lauloi mennessään: ”Katso kengurun loikkaa…” Hän oli yksi nuoruuteni tärkeimmistä henkilöistä, sillä lomat vietin useimmiten hänen luonaan. Almanakasta katsoimme kenen nimipäivä oli tänään, ostimme kukkapuskan, mieluiten neilikoita ja lähdimme sukuloimaan. Mummo oli aina valmis lähtemään bussilla tai moottoriveneellä liikkeelle kivuliaasta nivelreumastaan huolimatta. Kun linja-auto pysähtyi, hyppäsin ulos ensimmäisenä ja kuljettaja saattoi huutaa perääni: ”Mitä se tyttö etuilee, antaa aikuisten mennä ensin.” Mummoa oli aina autettava alhaalta käsin. Toisinaan mietin mikä mahtaa olla oma eliniänennusteeni, joudunko kituamaan kuinkakin pitkään, sillä äidinäitini eli 92-vuotiaaksi ja syövän sairastanut äitini täytti 90 vuotta sairaalan kylmiössä.

Saranapuolelta sisään ja painovoimalla alas

Katsellessani amerikkalaisissa elokuvissa ja television poliisisarjoissa niin suosittuja ovipotkuja, mietin, miten on mahdollista, että ovi aukeaa yhdestä potkusta tai olkapään tönäisystä. Amerikkalaisten niin kuin espanjalaistenkin ovet aukenevat sisäänpäin eikä niissä ole edes kunnon kynnystä. Aikaisemmin amerikkalaiset rakensivat ovensa aukeamaan ulospäin, mutta saranat jäivät näkyviin ja ovesta pääsi helposti sisään saranapuolelta ottamalla tapit pois. Asuntomurrot tuottivat paljon ongelmia, joten ovien aukenemissuuntaa muutettiin. Suomessa ovet aukeavat pääsääntöisesti ulospäin, ainakin saunan ja ulko-ovet, sen lisäksi meillä on kunnon huullokset, karmit ja kynnykset sekä upotetut saranat, joita ei voi ruuvata auki ulkoa eikä sisältä. Todennäköisesti amerikkalaisten ovirakenteissa on tapahtunut kehitystä. Espanjassa asia on hoidettu ”tapituksilla” ja kaltereilla. Ennen kaksoistornien sortumista vierailin New Yorkissa toisen WTC- tornin huipulla ja katselin kaupungin pilvenpiirtäjiä. Mietin miten sellaisten rakennusten vesi- ja lämpöhuolto hoidetaan. Monien katoille oli rakennettu suuria tynnyreiltä näyttäviä rakennelmia. Pilvenpiirtäjiä korkeampia vesitorneja oli vaikea rakentaa, joten ”taivaanraapijat” toimivat itse vesitorneina. Niiden katoille oli suhteellisen helppo rakentaa kestävästä setristä antiikkisilta näyttäviä suuria tynnyreitä, joihin vesi pumpattiin. Alaspäinhän vesi valuu omalla paineellaan. New Yorkin kaduilla pöllähtelee ja tuoksahtelee vesihöyrypilviä silloin tällöin. Se saattaa olla karkuun päässyttä lämmityshöyryä, joka johdetaan paineella korkeiden rakennusten lämmittämiseen.

Amerikkalaisilla on yleensä säilyttävä toimintatapa, jos jokin asia on hyväksi havaittu, ei siitä hevillä luovuta. Tästä, ehkä johtuu sekin, että mutkitteleva Broadway rikkoo kaupungin keskustan hienon ruutukaavan. Katu on nimittäin entinen intiaanien polku. Kun ensimmäinen pilvenpiirtäjä, Flatiron Building, rakennettiin 1902, sitä alettiin kutsua ”silitysraudaksi” muotonsa vuoksi, koska se pystytettiin katujen kapenevaan kolmioon.

 

Ovikello soi. Hän ehätti avaamaan ovea. Ystävät poikkesivat kylään ohikulkumatkallaan. ”Missä mujer?” ”Parittelee sukkia parvekkeella.”